Sudenpentukilpailu
Sudenpentukilpailu on rastikierrostyyppinen päiväretki, jonka varrella tehdään yhdessä pentueen kanssa partio-ohjelmaan perustuvia ja ryhmän yhteishenkeä kohottavia tehtäviä. Tehtävistä annetaan pisteitä, joiden perusteella pentueet laitetaan paremmuusjärjestykseen.
Kilpailupentueeseen kuuluu sudenpentuja sekä aikuinen saattaja. Muutaman kilometrin mittainen merkitty kilpailureitti metsässä kuljetaan jalan yhdessä saattajan kanssa ja otetaan ensiaskeleita luonnossa liikkumiseen ja retkeilyyn. Aikuinen saattaja pitää huolen pentueesta, mutta ei osallistu tehtävien tekemiseen kilpailun aikana. Kilpailussa jaetaan palkinnot ainakin kolmelle parhaalle pentueelle. Palkinnon tai esimerkiksi kunniakirjan voi jakaa myös kaikille osallistujille. Sudenpentukilpailu järjestetään piiritasolla.