Partiotaitokilpailut samoajille

Kuva: Kalle RapiPartiotaitokilpailu on partio-ohjelmaan perustuva, maastossa tapahtuva vartiokilpailu. Kilpailut ovat päivä- tai yöretkiä, joiden aikana maastossa liikutaan jalan tai hiihtäen ja rasteilla tehdään yhdessä erilaisia taitoja ja tietoja vaativia tehtäviä.

Tehtävät perustuvat partio-ohjelmaan. Lisäksi kisoissa tarvitaan myös yleisiä esimerkiksi koulussa tai muissa harrastuksissa opittuja tietoja ja taitoja.

Kilpailuun voi valmistautua tehtäväluettelon antamien vihjeiden avulla esimerkiksi ryhmän kokouksissa. Partiotaitokilpailut tukevat kilpailuvartion yhteishengen kehitystä sekä testaavat vanhoja ja opettavat uusia partiotaitoja.

Piirit tai piirien valtuuttamat tahot järjestävät partiotaitokilpailuja 1–2 kertaa vuodessa. Keskusjärjestö järjestää SM-partiotaitokilpailut yhdessä järjestelyvuorossa olevan piirin kanssa 1–2 kertaa vuodessa.

Sinisen ja punaisen sarjan kilpailuvartiot ovat nelihenkisiä, saman piirin 14-18-vuotiasta jäsenistä koottuja vartioita. Vartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 68 vuotta. Vartion tulee päättää, mitä lippukuntaa he edustavat, jos vartio koostuu eri lippukuntien jäsenistä.

Partiotaitokilpailuissa...

  • ...testataan käytännössä kokouksissa opittuja taitoja.
  • ...opitaan uusia taitoja.
  • ...taidot, luonne, itseluottamus, me-henki, rehellisyys, oikeudenmukaisuus, luovuus, huomiokyky, päättelykyky ja kekseliäisyys kehittyvät.
  • ...opitaan toimimaan erilaisten ihmisten kanssa erilaisissa tilanteissa.
  • ...harjoitellaan johtamista.
  • ...opetellaan toimimaan luonnossa ja luonnon ehdoilla.
  • ...tutustutaan toisiin partiolaisiin yli lippukunta- ja piirirajojen.