Varainhankinta

Woomal -hankkeessa tehdään varainhankintaa monella tasolla.  Näiltä sivuilta löydät helposti toteutettavia vinkkejä, joita ryhmäsi, lippukuntasi tai piirisi kanssa voitte käyttää kokouksissa tai leireillä. Kirpputorin järjestäminen, Woomal- hihamerkkien välittäminen sekä kolehdin kerääminen ovat kaikki esimerkkejä asioista, jotka edistävät osaltaan kestävää kehitystä Senegalissa.

Hyvällä porukalla varainhankintatempauksen järjestäminen on hauskaa ja palkaksi siitä saa myös hyvän mielen. Kyseessä on siis partiotoimintaa parhaimmillaan! Vaikka yhden ryhmän panos voi nopeasti ajateltuna tuntua mitättömältä, on tärkeää muistaa että juuri näistä pienistä puroista isot virrat muodostuvat.

Kun liikutaan partiolaisina Woomal 2- hankkeen nimissä ulkona ihmisten parissa, on tärkeää pitää mukana muutama asia, iloinen mieli ja partiomainen käytös näistä ehkä tärkeimpinä. Terve maalaisjärki ja partiohuivi ovat näiden lisäksi välttämättömiä onnistuneen varainhankintatempauksen ainesosia.  Jotta kaikki varainhankinta-aktiviteetit saataisiin vietyä läpi kaikkien lakien ja taiteen sääntöjen mukaan, on tärkeää, että ryhmän johtajat käyvät ennen toimeen ryhtymistä tarkasti lukemassa näiltä sivuilta sekä varojen tilitysohjeet että tekstin Tärkeitä faktoja varainhankinnasta!