Parasta vaeltajaviihdettä Himoksella!
Ennennäkemätöntä vaeltajatoimintaa koettiin Vaeltajavaltakunnassa Himoksella 27.–28.8.2011. Tapahtuma keräsi lähes sata vaeltajaa eri puolilta Suomea. Lisäksi Vaeltajavaltakuntaan oli tutustumassa ulkomaalaisia vaeltajia 14 eri maasta.
”Vaeltajille tarjottiin viikonlopun aikana erilaisia aktiviteetteja, jotka ovat osa suoraan vaeltajaohjelmasta”, kertoo tapahtuman aktiviteeteista vastannut Tuomo Pesonen. ”Kalliokiipeilyssä laskeuduttiin yksilösuorituksena kiipeilyköyttä pitkin kalliojyrkänteeltä alas. Ohjaajat opastivat valjaiden sekä turvavarusteiden pukemisessa ja käytössä, kertoo Pesonen. Lisäksi ohjaajat varmistivat laskeutumisen turvallisuuden. Pesonen tuumasi, että oli hauskaa katsoa vaeltajien reippaita suorituksia ja nauttia yhdessäolosta aurinkoisessa säässä.
”Itsepuolustuksessa puolestaan harjoiteltiin ulkopuolisen hyökkääjän otteesta irrottautumista erilaisissa tilanteissa”, kiteyttää Pesonen. ”Rastilla perehdyttiin hyökkääjän uhriksi jäämiseen ja erilaisiin puolustusstrategioihin.” Kouluttaja Hannu Maunula tutustutti vaeltajat hyökkääjän yleisiin pyrkimyksiin ja toimintamalleihin. Myös ulkomaalaiset vieraat pääsivät treenaamaan. He näyttivät hieman jännittyneiltä harjoitellessaan itsepuolustusta. Treenien jälkeen heidät vietiin saunomaan perinteiseen suomalaiseen saunaan.
Toisaalla Jämsän metsissä käytiin hikistä taistelua eri joukkueiden välillä Paintbalissa. Kaikki selvisivät vauhdikkaan kokemuksen jälkeen voittajiksi, toteaa sivusta seurannut vaeltajavaltakunnan huoltopäällikkö Jorma Nordlund. ”Olisi ollut kiva päästä mukaan haastamaan itsensä.”
Päivä oli täynnä vilskettä. Pääosa vaeltajista liikkui omilla autoillaan aktiviteeteista toiseen sujuvasti ja aikataulussakin pysyttiin, kiittelee Pesonen. Reippaan ulkoilun ja touhuamisen jälkeen päivä kääntyi illaksi sekä kohti odotettua illallista Ravintola Liiterissä. Herkullinen illallispöytä oli katettu suomalaishenkiseen, koivunhaloilla koristeltuun saliin. Illanviettoa tahditti Beat Bulletin. Bändin jäsenet olivat aivan ihmeissään, kuinka vaeltajat heti ensimmäisten tahtien aikana nousivat tanssilattialle jammailemaan, kertoo bändin huilisti Eeva Sunela, hänkin itse vanha partiolainen. Bändi tanssitti niin suomalaisia kuin ulkomaalaisia soulin ja funkin säestyksellä. ”Hyvä fiilis ja olemme mielellämme mukana ensi vuonnakin, naureskeli Sunela muiden bändin jäsenten kanssa tauolla.”
Ilta jatkui Liiterissä valomerkkiin asti ja tunnelma oli ainutlaatuisen lämminhenkinen. DJ Sami Porista oli kuin kotonaan partiolaisten joukossa, olihan hänellä itselläänkin partiohuivi kaulassa. DJ Sami nautti tavanomaisesta poikkeavasta keikasta ja valitsi sellaiset hittibiisit, jotka saivat notkeimmat irrottelijat tanssimaan pöydillä. ”Tässä vaiheessa viikonloppua tuntui jo siltä, että olemme onnistuneet, tuumi vaeltajavaltakunnan vt. johtaja Mika Niiniketo.
Vaikka yöunet jäivät monelta vähiin, oli aamulla ilo huomata vaeltajien reipas ote uuteen päivään. Sunnuntaina lipunnostossa oli koko porukka paikalla. Aamupäivän ratoksi saimme tapahtumapaikalle kaksi erilaista keskustelijavierasta: Beatboxaaja RudiRokin Helsingistä ja kansanedustaja, ex-jääkiekkoilija Sinuhe Wallinheimon Jyväskylästä. Hauskan, mutta välillä myös vakavan keskusteluhetken aikana juteltiin työn tekemisestä, urheilusta, vaikuttamisesta, kiireestä, rentoutumisesta ja monista kiinnostavista asioista. Vaeltajat esittivät napakoita kysymyksiä vieraille muun muassa lentokoneella matkustamisen ympäristövaikutuksista. RudiRok antoi monta mestarillista taidonnäytettä ja pisti nauruhermot koetukselle. Tilaisuuden päätteeksi saimme koko porukalla harjoitella beatboxausta samaan tahtiin. Pystyimme taas elävästi kokemaan ja kuulemaan sen tosiasian, että ihmisiin, lähiyhteisöön, ympäristöön ja yhteiskuntaan voi vaikuttaa monella tavalla. Jokainen ponnistaa omista lähtökohdistaan.
Vaeltajavaltakunnasta jäi todella positiivinen ja onnistunut fiilis. ”Vaeltajat tykkäsivät ja olemme saaneet paljon myönteistä palautetta, summaa vaeltajavaltakunnan vt. johtaja Mika Niiniketo. Jäämme jännityksellä odottamaan tulevaa Vaeltajavaltakuntaa.
Teksti: Inka Koskenvuo