Hiljentyminen
Hiljentyminen on hyvä tapa päättää kokous tai retkipäivä. Se on yhteinen hetki, joka luo ryhmähenkeä ja yhdistää ryhmän jäsenet toisiinsa. Hiljentymisen tai iltahartauden ei tarvitse olla tunnustuksellinen, vaikka toki hartaus on luonteva tapa toteuttaa partion hengellistä kasvatusta. Partiokasvatuksessa noudatetaan lippukunnan taustajärjestön (usein evankelis-luterilainen tai ortodoksinen seurakunta) tai lippukunnan jäsenten oman uskonnon mukaista tunnustusta. Jokaiselle yksilölle tulee varata tilaa oman uskonnon harjoittamiseen. Tämä on hyvä ottaa huomioon hartauksia pidettäessä.
Monet hartaudet ovat sellaisia, että ne sopivat kaikille uskontokunnasta riippumatta, kuten rauhaan ja hiljentymiseen liittyvät hartaudet. Hartaudessa voidaan käsitellä monia tärkeitä yhteisiä tai vaikeitakin asioita tarinoiden kautta ja yhdessä pohtimalla. Esimerkiksi eettiset ja moraaliset kysymykset tai ryhmän toimintaan liittyvät ongelmat sopivat pohdinnan kohteiksi rauhalliseen hetkeen. Se, miten uskonto mahdollisesti näkyy iltahartauksissa, on paljolti johtajasta kiinni. Tähän voit pyytää apua ja tukea seurakunnasta. Mikäli seurakunnassanne ei ole erikseen partiotyöntekijää, voit kysyä esimerkiksi nuorisopastoria tai -työntekijää pitämään joskus hartauden tai uskontoaiheisen kokouksen ryhmällesi. Leirikirkon tai retken sunnuntaihartauden järjestelyissä kannattaa myös olla yhteydessä seurakuntaan.
Hartauden aihe voi olla melkein mikä vain, mutta toteutuksessa kannattaa huomioida, miten osallistujat itse kokevat asioita ja mitkä asiat heitä kiinnostavat. Liian hankalien tai korkealentoisten teemojen käsittelyä kannattaa välttää. Vanhempien partiolaisten kanssa voi jo keskustella syvällisemmin ja antaa jokaisen tuoda oman mielipiteensä julki. Mikäli käsittelette vaikeaa aihetta (kuten avioero, sairaus tai kuolema), muistakaa käsitellä ja keskustella asia loppuun. Älä jätä aihetta kesken ”ilmaan roikkumaan”, jottei se jää painostamaan tai vaivaamaan mieltä ja aiheuttamaan pelkoja.
Hartauden tarkoitus on herättää ajatuksia, mutta myös rauhoittaa ja antaa mahdollisuus hiljentymiseen. Hyvään hartauteen liittyy elämyksellisyys ja tunteisiin vetoaminen. Hartauden ei kuitenkaan aina tarvitse olla sellainen, missä lapset istuvat hiljaa ringissä kuuntelemassa, kun johtaja kertoo tarinaa. Lähtekää ulos aistiretkelle, kiertäkää valokuvapolkua tai esittäkää näytelmää!
Hartauksia on yhtä monenlaisia kuin on niiden pitäjiäkin. Hartaus on aina pitäjänsä näköinen. Hartaudessa voi olla monia elementtejä: laulua, rukousta, puhetta, leikkejä. Yleensä hartaudelle kannattaa rauhoittaa noin 10 minuuttia kokouksen lopusta ja itse hiljentymisen voi toteuttaa eri tavoin. Hartaus voi olla runo, jatkotarina, opettavainen eläinsatu, mietelauseita kynttiläpolulla, nuotiotarina, rentoutumista, perinnesatu, Raamatunkertomus, heijastinsuunnistus, kiitoshetki tai musiikin kuuntelua. Mahdollisuuksien mukaan, erityisesti retkillä, myös luontoa kannattaa hyödyntää hiljentymisen paikkana.
Iltahartaus päättyy usein sisaruspiiriin (tai veljes-/siskospiiriin), jossa pidetään yleensä toisia kädestä kiinni niin, että kädet ovat ristissä vasen käsivarsi oikean päällä. Sisaruspiirissä voidaan lausua muutama sana tai lukea teksti sekä laulaa jokin laulu, esimerkiksi Maa on niin kaunis tai Partiolaisen iltavirsi. Usein sisaruspiirissä myös sähkötetään eli lähetetään kädenpuristus kiertämään piirissä puristamalla seuraavan kättä. Lopuksi huudetaan jokin toivotus, kuten ”Hyvää yötä onni myötä, kiitos tästä päivästä!”. Sisaruspiiri puretaan nostamalla kädet pään ylitse ja kääntymällä poispäin piirin keskustasta. Kädet lasketaan irti vasta tässä vaiheessa ja lähdetään ikään kuin yhteisestä kokemuksesta omille teille. Ota selvää oman lippukuntasi sisaruspiiriperinteestä ja opeta se oman ryhmäsi jäsenille.
Lähde: Johtajankansio 1.5.6 Iltapuheet ja hiljentymiset