- Kuinkahan kauan Suomessa on ollut sudenpentuja, pohdiskeli Vilma ja solmi uutta partiohuiviansa. - Ainakin se Väinämöinen oli partiolainen, koska meillä on sen lakki, totesi Valtsu kiinnittäessään lenkkareittensa tarranauhoja. - No, eipäs nyt sentään liioitella, huomautti isä Mika ja otti esille auton avaimia. - Minäkin olin partiossa sudenpentuna ja muistan, että tarinassa oli silloin susilauma ja hirviä. - Laittakaapas kaikki pennut nyt jo takkeja päällenne, jotta päästään lähtemään. - Mummu ja vaari varmaan odottavat meitä, huomautti äiti Anni. - Minun sudenpentujohtajani kertoi myös ilveksestä ja emomajavasta. Ne asuivat korvessa. Sisarukset Vilma ja Valtteri olivat liittyneet syksyn alkaessa partiolippukuntaan. Nyt oli ollut lupauksenantojuhla ja uudet sudenpennut saivat käyttää lippukunnan partiohuivia. Ensimmäiset merkitkin oli jo ommeltu sinisiin puseroihin. Lapset, partionimiltään Viltsu ja Valtsu, olivat nyt menossa vierailulle mummolaan näyttämään kaikkia uusia partiotavaroitaan. Heti eteisessä Vilma ja Valtteri esittelivät merkkinsä ja kirjansa, johon tulisi suden jälkiä. - Sudenpennuista en tiedä, vastasi Hannu-vaari tärkeään partiokysymykseen. - Minä olin partiossa kolkkapoikana. Tarinan mukaan meitä on ollut Suomessa jo tuhat vuotta. - Kyllä siellä Väinämöisen näköisiä kolkkapoikiakin oli, naureskeli vaari. - Vaari puhuu hassuja. Yrittää sekoittaa teitä. Ei partio niin vanhaa ole, korjasi Riitta-mummu. - Minun parveni oli menninkäisiä, joita viisas pöllö johti ja neuvoi. Sitten mummu tarjoili lapsille lämpimiä korvapuusteja ja kylmää maitoa. Aikuiset saivat kahvia. Muutaman päivän kuluttua perhe vieraili palvelutalossa asuvan lasten isoisoäidin luona. Muisteltiin hänenkin kertonen partiosta ja arveltiin Vilman ja Valtterin saavan vastauksia kysymyksiinsä vanhoista partiolaisista. Iida-mamma ei jaksanut keittää kahvia, vaan tarjoili vierailleen omenoita. - Silloin, kun minä olin partiossa, me olimme tonttutyttöjä. - Partiossa tontut ovat sellaisia kotihaltioita, joita asui Tuomon ja Liisan kodissa Englannissa. - Sieltä partio on Suomeen tullut, pukuineen, huiveineen ja suorituksineen. - Minun veljeni Verneri oli sudenpentu, oikein alkuperäinen. - Ne sudet metsästivät akelansa johdolla Intian viidakoissa. - Meidän isämmekin oli partiolainen. - Sudenpentuja ei silloin vielä Suomessa ollutkaan, kun hän ensimmäisten joukossa liittyi koulussaan opettajan johtamiin partiopoikiin ja hankki itselleen partiosauvan ja lierihatun. Sudenpentulaumansa seuraavassa kokouksessa Viltsu ja Valtsu innostuneina selvittivät, mitä olivat vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan kuulleet vanhoista partiolaisista. Laumanjohtaja Sohvi jatkoi asiaa kertoen, että ensi vuonna 2010 partiota on Suomessa ollut 100 vuotta. Sen kunniaksi lippukunta järjestää kesällä sudenpennuille Välke-leirin. Kotimatkalla Viltsu pysähtyi keskellä kävelytietä ja totesi Valtsulle: - Kaikesta huolimatta kuitenkaan kukaan ei ole vieläkään kertonut, että kuinkahan kauan Suomessa on ollut sudenpentuja?