Sivukartta

Maailmanjamboree

Kuva Petri NieminenJamboree on kaikkialta maailmasta tulevien partiolaisten valtava leiri, jonka Maailman Partioliike WOSM järjestää neljän vuoden välein. Sen aikana on mahdollisuus osallistua erilaisiin aktiviteetteihin, kokea hienoja elämyksiä ja tutustua uusiin, kansainvälisiin ystäviin. Partioliikkeen perustaja lordi Baden-Powell uskoi Jamboreen kaltaisten suurten, kansainvälisten tapahtumien osaltaan edistävän maailmanrauhaa.

21. Maailmanjamboree järjestettiin Isossa-Britanniassa 27.7. - 8.8.2007. Leiripaikkana oli Hylands Park Chelmfordissa noin 50 kilometrin päässä Lontoosta. Jamboree oli kaikkien aikojen suurin partiotapahtuma, johon osallitui yli 40000 partiolaista ympäri maailmaa. Suomesta jamboreelle osallistui historian suurin joukkue, yli 1000 partiolaista. Englannin jamboree oli tärkeä osa kansainvälisen partioliikkeen satavuotisjuhlallisuuksia, leirin teemana oli "One World, One Promise".
 

Seuraava Maailmanjamboree järjestetään heinä-elokuussa 2011 Ruotsissa. Leirin teemana on "Simply Scouting". Suomalaisten osallistumisesta tiedotetaan näillä nettisivuilla ja Partio-lehdessä. Lisäksi leirin valmisteluita voi seurata sivussa olevista linkeistä.