Sivukartta

Partiolaiset käynnistäneet avustustoimet Pakistanissa – apuasi tarvitaan nyt!

Pakistania koetelleet rankkasateet ovat aiheuttaneet vaikean humanitaarisen kriisin maassa. Tulvien tuhojen johdosta ainakin 500 000 ihmistä on jäänyt kodittomiksi ja vähintään 252 000 taloa on kokonaan tuhoutunut. Kolmannes Pakistanin 135 maakunnasta on kärsinyt tulvatuhoja, ja tieverkoston ja siltojen laaja romahtaminen on vaikeuttanut avun perillemenoa. Tulvien vaikutuspiirissä on jo arviolta 12 miljoonaa ihmistä. Sateiden odotetaan jatkuvan edelleen.

p-PAK1098_netti.jpgPakistanin partiolaiset osallistuvat aktiivisesti avustustoimiin eri puolilla maata yhteistyössä maan pelastusviranomaisten ja kansainvälisten avustusjärjestöjen kanssa. Partiolaiset keräävät ja jakavat ruoka-apua, vaatteita ja lääkkeitä.

Suomen Partiolaiset ovat vastaanottaneet Pakistanin partiolaisten avustustoimenpiteitä tukevalta Aasian ja Tyynenmeren alueen partiotoimistolta pyynnön taloudellisesta avusta. Avulla tuetaan Pakistanin partiolaisten toimintaa mm. hankkimalla avustustyössä tarvittavia välineitä.

Suomen Partiolaiset seuraavat aktiivisesti Pakistanin tilannetta ja kansainvälisiä toimia tulvakatastrofista kärsivän maan tukemiseksi. Tiedotamme Pakistanin tilanteesta aktiivisesti maa-ilmanjärjestön kautta saatavien raporttien perusteella Partio.fi-sivuilla.

Ole valmis – apuasi tarvitaan nyt!

p-PAK1102_netti.jpg1.) Anna lahjoitus Pakistanin partiolaisten avustustyölle
Aasian ja Tyynenmeren alueen partiotoimisto on esittänyt avunpyynnön taloudellisen tuen saamiseksi avustustoimille.

Suomen Partiolaiset on avannut katastrofikeräyksen, jonka tuotto kanavoidaan lyhentämättömänä maailmanjärjestön kautta Pakistanin partiolaisille. Keräys on kaikille avoin ja siihen voivat osallistua niin yksittäiset partiolaiset, lippukunnat, partiopiirit kuin partiolaisten vanhemmat ja yrityksetkin.

Lahjoituksen voi tehdä Suomen Partiolaisten tilille OP 572146-261076, viite: 42806 (Keräyslupa OKU 355 A; voimassa koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta)

2.) Osallistu Punaisen Ristin katastrofikeräykseen
Suomen Partiolaiset kannustaa lippukuntia ja partioryhmiä ilmoittautumaan vapaaehtoisiksi kerääjiksi Punaisen Ristin katastrofikeräykseen.

Lipaskerääjinä toimivia partiolaisia pyydetään käyttämään partiohuivia ja partioasua muiden partiolaisten innostamiseksi mukaan. Keräyksen järjestämisestä omalla paikkakunnalla saa lisätietoja SPR:n paikallisosastoilta ja piireiltä.

Yhteystiedot Punaisin Ristin paikallisosastoihin löytyvät SPR:n sivuilta. Punaisen Ristin katastrofirahastoon kerätään varoja myös 16.-18.9. järjestettävässä Nälkäpäivä-keräyksessä, jonka toteutuksessa myös partiolaiset ovat mukana. Suomen Partiolaiset ja SPR toivovat, että keräyksiin osallistuvat partiolaiset lähettäisivät valokuvia järjestämistään keräystempauksista keräyksestä tiedottamista varten.

Lisätietoja partiolaisten toiminnasta Pakistanin tulvakatastrofin suhteen antaa Suomen Partiolaisten kehitysyhteistyönetworkerit: kehy@partio.fi