Sivukartta

Venäjä

Suomen Partiolaiset tekevät yhteistyötä maailmanjärjestöihin WAGGGS:iin ja WOSM:iin kuuluvien kansallisten järjestöjen kanssa. Viralliset venäläiset sisarjärjestömme ovat tällä hetkellä tytöille suunnattu RADS Rossijskaja Assotsiatsija Devotšek-Skautov (n. 500 jäsentä) sekä RAS/N Rossijskaja Assotsiatsija Skautov/Navigatorov (n. 14 000 jäsentä), jonka toimintaan osallistuvat sekä tytöt että pojat. Järjestöjen kotikaupungit ovat Volgograd ja Moskova, mutta niihin kuuluvia lippukuntia löytyy myös monissa muissakin osissa Venäjää. Tämän lisäksi suomalaisilla partiolippukunnilla on yhteistyötä myös muihinkiin kattojärjestöihin, esimerkiksi NORS-R:iin (Natsional’naja Organizatsija Rossijskih Skautov-Razvedtšikov) kuuluvien lippukuntien kanssa.

Suomen Partiolaisilla on jo useita vuosia ollut ns. Venäjä-networker, jonka tehtävään kuuluu toiselle puolen itärajaa suuntautuvien yhteyksien ylläpitäminen ja kehittäminen. Tavoitteena on sekä syventää yhteistyö RADS:n ja RAS/N:n kanssa että tukea suomalaisia partiolippukuntia löytämään paikallisia yhteistyökumppaaneja Suomen lähialueilta, yhteisiä projektia kuten leirejä ja kursseja varten. Rajaa ylittäviä hankkeita onkin jo tähän mennessä ollut, mutta edelleen on paljon tilaa laajentaa kontakteja sekä kehittää uusia ideoita!

Mikäli Venäjä kiinnostaa ja haluat tietää enemmän tai saada apua kontaktien löytämisessä itänaapurimme partiolaisista, olet tervetullut ottamaan yhteyttä!

Suomen Partiolaisten Venäjä-networkkereina toimivat Panu Kärävä, +358 40 336 0009, panu.karava (at)partio.fi ja Lauri Jahkola , +358 40 823 1392 lauri.jahkola(at)partio.fi.

Kannas 2009

Suomen Partiolaiset osallistuivat kesällä 2009 Venäjän kansalliselle jamboreelle Karjalan Kannaksella, Muolaan ja Valkjärven pitäjien alueella, Punnus-järven rannalla. Lisäksi matkaan sisältyi tutustumispäiviä Viipurissa, Kannaksella ja Pietarissa.

Leirimatka järjestettiin tiiviissä yhteistyössä venäläisten partiojärjestöjen sekä Karjalan Liiton kanssa. Eräs painopisteistä leirillä oli alueen paikallishistoria. Alue oli osa Suomea Pariisin rauhaan 1947 asti ja alue on ollut kansainvälisen kulttuurivuorovaikutuksen areena vuosisatojen ajan.

Kannas-leirin sivut löydät täältä

Historia

Partioliike saapui Venäjälle vuonna 1909 silloisen tsaarin, Nikolai II:n aloitteesta. Venäläisen partion perustajana pidetään eversti Oleg Ivanovitš Pantšuhovia. Partioliike oli Venäjällä erittäin suosittua lokakuun 1917 vallankomoukseen asti. Siihen aikaan maassa oli enimmillään n. 50 000 partiolaista. Partiotoiminta jatkui vielä joitakin vuosia vallankumoksen jälkeen Neuvostoliitossa, kunnes se vuonna 1924 kiellettiin. Sen sijaan luotiin sosialistinen pioneeriliike, joka lainasi toimintaansa joitakin partioliikkeen tunnusmerkkejä kuten huivi, osia partiounivormusta, säännöt ja vartioihin jako. Monia aiemmin tsaarivenäläisessä partiotoiminnassa mukana olleita vainottiin, joidenkin oli jopa pakko lähteä maasta pakoon.

Venäläinen partiotoiminta jatkoi kuitenkin kehittymistään ulkomailla, esimerkiksi Kiinassa, Australiassa, Länsi-Euroopassa ja Amerikassa. Toiminta auttoi monia siellä asuvia venäläisiä säilyttämään ortodoksisen uskonsa sekä ylläpitämään yhteyksiään venäläiseen kieleen ja kulttuuriin.

Kun Neuvostoliitto lopulta hajosi, partioliike syntyi Venäjällä uudestaan vuonna 1990. Useat ulkomaalaiset partiojärjestöt, niin venäläiset partiolaiset ulkomailla kuin esim. englantilaiset, amerikkalaiset ja ranskalaiset partiolaiset olivat mukana auttamassa partioliikettä Venäjällä uudestaan käyntiin. Ulkomaalaisten partiolaisten kanssa luotujen kontaktien myötä jotkin venäläiset lippukunnat kehittivät toimintaansa ulkomaisia partiomenetelmiä seuraten. Tämän takia venäläistä partioliikettä onkin edelleen moneksi, mitä tulee niin menetelmiin, asusteisiin kuin järjestörakenteeseen ja toimintaankin. On olemassa useita kattojärjestöjä, mutta myös lippukuntia, jotka toimivat enemmän tai vähemmän itsenäisesti suuren maan eri kolkissa.