Olemme osa kansainvälistä partioliikettä!
Alusta lähtien partio on ollut kansainvälinen nuorisoliike. Brownsean leiristä lähtien tähän päivään maailmassa on ollut arviolta miljardi partiolaista. Jotain partion maailmanlaajuisuudesta kertoo myös se, että tällä hetkellä koko maailmassa partiolaisia on yhteensä noin 38 miljoonaa 216 maassa, joissa kaikkia partiolaisia yhdistävät eri tavoista huolimatta samat arvot. Maailmanlaajuinen partioliike on järjestäytynyt partiojärjestöiksi sekä kansainvälisellä että kansallisilla tasoilla.
Maailmanjärjestöt

Partiolaisilla on kaksi maailmanjärjestöä, WOSM ja WAGGGS. WOSM eli World Organisation of Scout Movement on partiolaisten maailmanjärjestö, jossa on mukana kansallisia partiojärjestöjä 216 maasta. WOSM:n jäsenyys on avointa tytöille ja pojille, WOSM:n jäsenjärjestöissä toimii noin 28 miljoonaa partiolaista, joista noin kolmasosa on tyttöjä. WOSMin paitatunnus on lilalla pohjalla valkoinen partiolilja, joka on samalla partiolaisten lupausmerkki kaikkialla maailmassa.

World Association of Girl Guides and Girl Scouts eli WAGGGS perustettiin vuonna 1928. WAGGGS:n jäsenet ovat pääasiassa tyttöjä ja WAGGGS keskittyy tyttöjen partioinnin ja tyttöjen aseman parantamiseen, erityisesti kehitysmaissa. Jäsenmaita WAGGGS:ssä on noin 130, ja niissä partiolaisia noin 10 miljoonaa. WAGGGSin paitatunnus on kultainen kolmiapila sinisellä pohjalla.
Maailmanjärjestöjen tehtävänä on kehittää partiotoimintaa ja tukea kansallisten partiojärjestöjä. Maailman suurimpana nuorisoliikkeenä partio toimii myös aktiivisesti nuorten elinolojen ja vaikutusmahdollisuuksien parantamiseksi. Partio vaikuttaa kansainvälisissä järjestöissä kuten YK:ssa ja Euroopan unionissa ja toimii yhteistyössä muiden kansalaisjärjestöjen kanssa, että nuorten näkökulma otettaisiin huomioon esimerkiksi kehityspolitiikkaa tai koulutusjärjestelmiä kehitettäessä.
Molemmilla järjestöillä on omat kansainväliset rahastot, joiden avulla ne edistävät ja tukevat partiotoimintaa kehitysmaissa. WOSM:n Kansainvälinen Partiorahasto on nimeltään Universal Scout Fund eli Scout U Fund ja WAGGGS:n Thinking Day Fund.