Historia

Suomen Partiotyttöliitto (SPTL) oli vuosikausia etsinyt leirikodiksi soveltuvaa maa-aluetta. Lopulta vuoden 1934 huhtikuussa pääkaupungin lehdissä julkaistu ilmoitus johti Porvoon pitäjän Sondbyn kylässä olevan Blåbergshamn-nimisen tilan ostamiseen. Kauppakirjat kirjoitettiin syyskuun 30. päivänä 1934, hinta oli 50 000 markkaa. Tilaan kuului yhteensä n.12 ha maata ja metsää. Lisäksi siellä oli kolme huonetta käsittävä asuinrakennus ja kaksikerroksinen aitta.

Rakennukset olivat olleet vuosikausia huonossa hoidossa ja ne kaipasivat kunnostusta, joten työhön ryhdyttiin heti talvella 1934–1935 arkkitehti Toivo Salervon tekemän suunnitelman pohjalta. Leirialue vihittiin vihdoin viimein kesäkuun 16. päivänä 1935. Juhlalliseen tilaisuuteen oli kutsuttu mm. kaikkien liittojen edustajat, piirinjohtajat ja lahjoittajat, ja siellä esitettiin ensimmäisen kerran Väinö Pesolan säveltämä Partiopoukaman laulu, johon monitaitoinen arkkitehti Salervo oli – korjaussuunnitelmien lisäksi – sepittänyt sanat.

Vuonna 1938 SPTL teki aluevaihdon naapurissa asuvan insinööri Schoultzin kanssa: SPTL luovutti Schoultzille osan kalliota, joka sijaitsi insinöörin huvilaa vastapäätä ja sai ranta-alueen Partiopoukaman itäpäästä, ns. Lummen huvila-alueen. Samalla SPTL:n haltuun tuli keskeneräinen pikkuhuvilarakennus ulkohuonerakennuksineen, ja siitä alettiin käyttää nimitystä Pikkupoukama.

Sota-aikana Partiopoukamassa ei voitu järjestää kursseja, vaan se toimi retkeily- ja lomanviettopaikkana. Sodan jälkeen toiminta normalisoitui. Partiopoukama oli vilkkaassa käytössä, ja siellä järjestettiin SPTL:n työleirejä, piirileirejä, lippukuntaleirejä ja SPTJ:n peruskursseja. Partiopoukaman käytössä oli kuitenkin paljon myös hiljaisia kausia, ensimmäinen jo 1949, jolloin järjestettiin SPTJ:n suurleiri Loilanniemessä. Myös kesällä 1952 partioleirejä järjestettiin vähemmän, sillä partiolaisia tarvittiin olympiakisojen monenlaisiin tehtäviin.

Tieoikeuden saaminen Partiopoukamaan 1940- ja 1950-lukujen taitteessa oli mutkikasta. Naapurissa asuva insinööri Cooper ei ensin ollut halukas luovuttamaan omistamaltaan alueelta maata sellaisesta paikasta, josta tie olisi SPTL:n varoilla voitu rakentaa. Sittemmin hän olisi kyllä suostunut myymään tarvittavan maa-alan, mutta vaadittu hinta oli liian korkea. Niinpä SPTL pyysi 1952 Porvoon maalaiskunnan tielautakuntaa osoittamaan tiepaikan Partiopoukaman alueelta maantielle. Tielautakunnan ehdotus ei kuitenkaan tyydyttänyt alueen omistajaa, vaan vasta käräjien kautta päästiin sovintoon. Tie Partiopoukamaan valmistui lopulta 1953.

Samoihin aikoihin korjattiin saunarakennus, vanha navettarakennus purettiin ja paikalle rakennettiin sadekatos (1956), Isopoukaman keittiön hella purettiin ja tilalle tuli uusi (1955). Pienempiä korjaustöitä oli laivalaiturin ja rappusten korjaaminen, leirikaluston uusiminen (1960), Kalliopirtti 1:n eli Pikkupoukaman yhdistetyn pirtti-saunarakennuksen rakentaminen (1957) ja keittiökatoksen rakentaminen Isopoukamaan (1959). Rakennustöistä aiheutui monenlaisia menoja, ja SPTL:n talous joutui niiden takia tiukoille. Taloudellista tilannetta kohentaakseen hallitus päättikin 1958 toteuttaa nukkearpajaiset käteisvarojen kartuttamiseksi ja leirikodin toiminnan tukemiseksi. Myyntilupaa pyydettiin 2 000 arvalle, joiden hinta oli 50 markkaa. Arpajaiset onnistuivat taloudellisesti erittäin hyvin. Kesäkuussa 1964 insinööri Schoultz tarjosi SPTL:lle ostettavaksi Partiopoukaman naapurina olevaa tilaa. Päätös oli tehtävä nopeasti, vielä saman päivän kuluessa, mutta yksimielisesti hallitus hyväksyi tarjouksen. Suomen Partiotyttöliiton lopetettua toimintansa Partiopoukama luovutettiin Suomen Partiotyttöjärjestölle.