Sivukartta

Ohjelma

Toiminnanalaan kuuluvat erilaisten ohjelmatapahtumien toteuttaminen, yhteisten teemojen ja kampanjoiden edistäminen sekä partio-ohjelman osa-alueiden toteuttamiseen ja partiotaitoihin liittyvän koulutuksen tarjoaminen. Toiminnanalan yhteinen nimittäjä on lippukunta ja sen ikäkausitoiminnan tukeminen.

Ohjelmavaliokunta kehittää ja ylläpitää toiminnanalan vastuulla olevia asioita keskusjärjestössä. Piirit vastaavat käytännön toteutuksesta. Toiminnanalalla syntyy lippukuntien toimintaa täydentäviä, partio-ohjelmaan kiinteästi liittyviä ohjelmatapahtumia sekä tapahtumien järjestämisen osaamista.

Ohjelmavaliokunnan alaisuudessa toimivat kilpailuryhmä ja meripartioryhmä.

Ohjelmavaliokunta kehittää ja ylläpitää tukimuotoja partio-ohjelmalle, joissa näkyvät aatteellisuus ja ohjelmakäsitys kaikille ikäkausille. Valiokunnan tehtäviin kuuluu ikäkausitoiminnan tunteminen, teemat ja kampanjat sekä piirien kehy-hankkeiden tukeminen. Perustehtäviä ovat valtakunnalliset ohjelmatapahtumat: kirkkopyhä, leirimatkat, sisujohtajapäivät, Explorer Belt, JOTI (Jamboree On The Internet), JOTA (Jamboree On The Air) ja JOTT (Jamboree On The Trail). Perustehtäviin kuuluvat myös taitokoulutus ja kouluttajakoulutus taitokurssien osalta (erätaitokoulutus, eräopaskurssi, eräopastapaaminen, eräkouluttajatapaaminen, melontakoulutus, matkanjohtajakurssi), karhunhammas- ja majavanhäntäsuoritusjärjestelmä. Toiminnanalalle kuuluvat myös yhteydet ja edustukset, mm. vapaaehtoiseen pelastuspalveluun ja Merentutkimuslaitokseen.