Jumalaisen kaunis luonto

Pidän kovasti luonnossa samoilusta. Vaikka olen kokenut metsänkävijä, pääsee Suomen luonto yllättämään minut joka kerta kauneudellaan.

Raamatussa kerrotaan, kuinka Jumala loi maailman seitsemässä päivässä. Muistanette varmaan, että kolmantena päivänä hän loi kasvikunnan. Vasta neljäntenä päivänä Jumala katsoi hyväksi luoda auringon, kuun ja tähdet, viidentenä eläimet ja kuudentena ihmisen. Luonto eläimineen tulee siis luoduksi ennen ihmistä, ja kasvikunta jopa ennen elintärkeää aurinkoa.

Ihminen luotiin vallitsemaan tätä kaikkea, mutta jo luomisjärjestys osoittaa mielestäni jotain. Se tahtoo sanoa sen, että vaikka ihmiselle on valta luontoon, on luonto jotain suurempaa, omalla tavallaan korkeampaa.

Kun luonnossa liikkuu, ei tätä voi olla huomaamatta. Kaikki toimii hyvässä järjestyksessä, kaikella on tarkoitus. Lisäksi tämä tapahtuu täysin ilman mitään "ajattelua", siten kuin me ajattelun ymmärrämme.

Kun siis liikutte luonnossa, miettikää asioita. Voiko luonnon kauneus olla vain sattumaa?

Tuli

Tuli on mukava asia. Se lämmittää mukavasti talvella kamiinassa räiskyessään. Se on miellyttävä myös syksyn ja kevään leireillä pimenevässä illassa, unohtamatta kesäaikaakaan. Tuli luo tunnelmaa myös sisätiloissa, takan sisällä loimuten. Kaiken kaikkiaan, aika hyödyllinen tuo yksi neljästä peruselementistä.

Tuli on oiva esimerkki tilanteesta, jossa joku asia on periaatteessa ihmisen hallinnassa ja ohjailtavissa. Kuitenkin tulta tulee kunnioittaa. Se ei periaatteessa tee mitään yllättävää, mutta siihen on hyvä osata varautua. Sillä on kuitenkin eräänlainen oma tahto.

Jumala näyttäytyy ihmisille Raamatussa usein tulen kautta. Mooseksen palava pensas, Elian tuliset vaunut, tulipatsaat, taivaasta leimuava tuli, esimerkkejä on monia. Tuli on siis usein ollut Jumalan keino herättää ihmisen huomio. Eikä muuten ole huono keino ollutkaan, sillä tuleen on aina liittynyt jotain mystistä, kiehtovaa.

Kun puhutaan sisäisetä tulesta, voidaan se käsittää tuleksi, jonka Jumala on sytyttänyt sydämiimme, elämän liekiksi. Tämä tuli on tarkoitettu myös muille kuin itsellemme.

Annetaan sydämissämme palavan tulen lämmittää myös lähimmäisiämme.

Teltta

Teltta on tärkeä kapine. Se suojaa sateelta ja pitää lämpimänä öisin (talvella päivisinkin). Teltta kuuluukin olennaisena osana leirivarustukseen silloin kun on tarkoituksena yöpyä metsässä.

Raamatussa sanotaan: "Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä pyhäkössään päivin ja öin, ja hän, joka istuu valtaistuimella on levittänyt telttansa heidän ylleen." (Ilm. 7:15)

Jumala levittää telttansa suojelemaan meitä kaikkia. Hän ei anna sateen yllättää elämässämme eikä vilun kalvaa luitamme vaikeina aikoina. Me kaikki saamme olla yhdessä saman telttakankaan alla ja ylistää Herraa, samalla vilpittömyydellä kuin me vedenpitävää kangasta kylmänä marraskuun yönä keskellä metsää sateen yllättäessä kiitämme.

Vaeltajan Jumala

Lähdemme kolmeksi viikoksi erämaahan. Siellä testaamme oman kuntomme, valmistamme ruokamme, elämme ja teemme työtä yhdessä. Kaikki, mitä minulla on, on selässäni. Hyvästi sivistys!
Maaseutu hymyilee. Metsät ovat hiljaisia ja vihreitä. Kukat kasvavat istuttamatta ja kastelematta. Tämä on Jumalan luomaa kauneutta. Ja kolme viikkoa aion elää siinä.

Miksikö kapuan tunturiin? Miksikö kiipeän, vaikka sydän sanoo ”tok, tok” ja nojatuolissa pääsisi helpommalla?

Tekisi mieleni sanoa: ”Kiipeä Berlevågin tunturiin tai Aviaispään huipulle, istu ääneti ja kysy, miksi kiipeän tunturiin.”

Minä kapuan aina uudelleen ylös tunturiin löytääkseni Jumalan, isäni, hiljaisuudessa. Minua Jumala puhuttelee hiljaisuudessa, luonnossa, tuon pienen ketun viekkaissa levottomissa silmissä tai Jäämeren kuohuvissa aalloissa, vaivaiskoivun värisevissä lehdissä, jalan alla narisevassa jäkälässä.

Vaeltaessani rukoilen, mietiskelen, kokoan ajatuksiani, itseäni, luen hiljaisuuden kirjaa. Minusta rapisee paljon pois, vain perusarvot jäävät arkisesta elämästä jäljelle. Ne minä sommittelen uudelleen tärkeysjärjestykseen.

Kuljen reppu selässä vaeltaen, voimia keräten, jotta voisin paremmin rakastaa, kun palaan ihmisten keskelle.

Vaelluksilta palattuani olen täynnä riemua ja iloa, rakkautta. Jumala rakastaa minua kaiken elämän mylläkän keskellä. Minä rakastan Jumalaa. Rakkaus synnyttää rakkautta. Se on ketjureaktio. Jumala rakastaa Sinua ja kaikkia niitä ihmisiä, joita kohtaan matkallani, vaelluksella elämän keskellä.
Juuri siksi vaellan. Koska —rakkaus on tärkeintä maailmassa!

”Teillä on kädet, käyttäkää niitä.
Teillä on pää, ajatelkaa.
Ajatelkaa muutakin kuin loistavamman saavuttamista,
Ajatelkaa toisia ihmisiä ja elämää.
Eläkää elämisen vuoksi.
Teillä on sydän… rakastakaa.”

-lady Baden-Powell