Yhteiskunnallisen toiminnan linjaukset
Tämä asiakirja on Partioneuvoston hyväksymä Suomen Partiolaisten järjestöllinen linjaus yhteiskunnallisesta toiminnasta ja vaikuttamisesta. Sen pohjalta suunnitellaan ja toteutetaan partion yhteiskunnallista vaikuttamistoimintaa ja kannanottoja järjestön tehtäväjaon mukaisesti.
Valmiina toimimaan – paremman maailman puolesta
Partiointi on toimintaa, jossa nuorilla on mahdollisuus yksilöllisten ominaisuuksiensa rajoissa kasvaa persoonallisuudeltaan tasapainoisiksi, terveiksi, vastuuntuntoisiksi ja itsenäisesti ajatteleviksi yhteiskunnan jäseniksi (Suomen Partiolaisten peruskirja 1977). Partioliikkeen yhteiskunnallisen toiminnan ydin on lippukunnissa tapahtuva partiokasvatus, jota toteutetaan partio-ohjelman kautta. Partiotoiminta antaa lapsille ja nuorille välineitä aktiiviseen kansalaisuuteen sekä partio-ohjelman että erilaisten johtajapestien avulla. Partion yhteiskunnallisen toiminnan perusta on siten laadukas lippukuntatoiminta. Se on itsessään merkittävää yhteiskunnallista toimintaa.
Suomen Partiolaiset haluaa olla tulevaisuudessakin Suomen vahvin ja suurin nuorisojärjestö. Saavuttaaksemme tämän partion on myös tuotava julki niitä asioita, jotka se näkee merkityksellisiksi nuorten kasvun ja yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta, osana kansainvälistä partioliikettä. Partiotoiminnalle ominaista on, että nuoret ovat itse osallisina vaikuttamassa siihen, mitä asioita ja tavoitteita nostetaan kulloinkin esille.
Aktiivinen nuori kansalainen – hyvän yhteiskunnan rakentaja
Oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentaminen edellyttää kansalaisia, jotka haluavat kantaa vastuuta heikommista ja kykenevät toimimaan yhdessä toisten kanssa. Haluamme, että nuorilla on mahdollisuus kasvaa aktiiviseen kansalaisuuteen ja että yhteiskunta tukee ja kannustaa nuoria toimimaan arvojensa puolesta.
Haluamme, että kaikilla on mahdollisuus yhteisiin asioihin vaikuttamiseen. Yhteiskunnassa valtaa käyttävät aikuiset, joilla on äänioikeus, pääsy yhteiskunnan erilaisiin rakenteisiin ja joiden etujärjestöjä arvostetaan ja kuunnellaan. Haluamme, että lapsilla ja nuorilla on yhtäläinen oikeus aikuisten kanssa vaikuttaa elämäänsä koskeviin ratkaisuihin, mitä myös vuonna 2006 voimaan astunut Nuorisolaki osaltaan edellyttää.
Haluamme olla mukana kehittämässä suomalaista yhteiskuntaa niin, että lasten ja nuorten näkökulma otetaan päätöksissä huomioon. Haluamme kannustaa partiolaisia osallistumaan aktiivisesti vaaleihin, ottamaan paikkansa kansalaisjärjestöissä, yhdistyksissä, seurakunnissa ja politiikassa, toimimaan näkyvästi partion arvojen mukaan myös muussa yhteiskuntaelämässä ja tuomaan partiotaustansa esille eri tehtävissä toimiessaan.
Partio luo hyvinvointia
Haluamme, että partioharrastustamme, tekemäämme vapaaehtoistyötä ja oppimiamme taitoja arvostetaan yhteiskunnassa. Haluamme, että yhteiskunta tunnustaa työmme merkityksen ja varmistaa, että meillä on täydet mahdollisuudet toteuttaa tehtäväämme koulun, ammatillisen nuorisotyön ja perheiden rinnalla.
Haluamme, että partio tunnetaan yhteiskunnassa toimintana, jonka kautta opitaan elämässä tärkeitä taitoja. Partio vahvistaa nuoria sosiaalisesti sekä tukee nuorten kasvua ja itsenäistymistä. Toiminnassa mukana olevat eri-ikäiset partiolaiset luovat itsestään sukupolvien välistä vuorovaikutusta. Haluamme, että työ- ja opiskelupaikkaa haettaessa partio tunnetaan niissä tarvittavien valmiuksien antajana.
Partioliike toimii Suomessa aidosti vapaaehtoispohjalta. Haluamme, että kansalaistoiminta ja -järjestöt nähdään yhteiskunnan voimavarana, joka ansaitsee arvostuksen ja tuen toimiessaan yhteisöllisesti ja välittäessään hyvinvointia yhteiskunnassa.
Rakennetaan parempi maailma
Haluamme olla mukana vahvistamassa maailmanlaajuista oikeudenmukaisuutta. Haluamme rakentaa maailman, jossa kunnioitetaan ihmisoikeuksia ja jossa jokaisella on mahdollisuus inhimilliseen elämään ja toimeentuloon. Haluamme, että maailman päättäjät pitävät kiinni tekemistään lupauksista puolittaa äärimmäinen köyhyys maailmassa vuoteen 2015 mennessä ja muista YK:n vuosituhattavoitteista. Inhimillisten elinolojen turvaamiseksi on myös välttämätöntä, että maailman päättäjät sitoutuvat toimimaan ihmisen toiminnasta johtuvan ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi.
Jotta maailmassa jokaisella voisi olla kohtuullinen elintaso, kuitenkin niin, että maapallon kestokyky säilyy, on ihmisten pystyttävä vähentämään uusiutumattomien luonnonvarojen käyttöä. Haluamme edistää vastuullista kuluttamista, reilua kauppaa ja luonnonmukaista tuotantoa omalla esimerkillämme.
Partio on aktiivinen rauhanliike, joka rakentaa ystävyyttä ja ymmärtämystä yli rajojen. Sodista kärsivät vaikeimmin siviilit, lapset ja nuoret. Haluamme vaikuttaa siihen, että suomalainen yhteiskunta ja sen päättäjät toimivat kansainvälisen turvallisuuden, ihmisoikeuksien ja riitojen rauhanomaisen ratkaisemisen puolesta.
Rauhaa ei ole vain sodan poissaolo, vaan hyvä tahto ihmisten kesken. Rauhan ei tule vallita vain kansojen, vaan myös ihmisten välillä. Haluamme toimia sen puolesta, että jokaisella on mahdollisuus elää ilman pelkoa väkivallasta, syrjinnästä, kiusaamisesta tai yksin jäämisestä.
Luonto kuuluu kaikille
Vastuu luonnosta ja elinympäristöstä kuuluu jokaiselle. Haluamme, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus nauttia luonnon monimuotoisuudesta, vanhoista metsistä, eliölajien kirjosta ja puhtaasta ilmasta. Suomalaisina meillä on erityinen vastuu puhtaasta Itämerestä ja vesistöistä.
Haluamme levittää henkilökohtaista ja kunnioittavaa suhdetta luontoon. Jokaisella tulee olla mahdollisuus päästä metsään ja vesille. Haluamme kunnioittaa jokamiehen oikeuksia ja edistää kestävää luonnossa liikkumista ja luonnon käyttöä lasten ja nuorten toimintaympäristönä.
Oikeus hyvään elämään
Haluamme, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus elää hyvää ja turvallista elämää. Haluamme, että suomalaista yhteiskuntaa kehitetään niin, että lasten ja nuorten elinolot turvataan. Tämä edellyttää laadukasta koulutusta, terveydenhoitoa ja perheiden toimeentulon turvaamista. Haluamme, että lapset ja nuoret kasvavat yhteiskunnassa, jossa jokaista kohdellaan tasa-arvoisesti
sukupuolestaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai alkuperästään riippumatta.
Hyvinvointiin kuuluu, että opintojen jälkeen nuorella on mahdollisuus siirtyä työelämään, jossa häntä kohdellaan tasapuolisesti. Haluamme toimia sen puolesta, että nuorten näkökulma huomioidaan hyvinvointiratkaisuista päätettäessä.
Haluamme, että lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus liikkua itsenäisesti ja turvallisesti lähiympäristössään. Tämä edellyttää toimivaa julkista liikennettä, kattavaa kevyen liikenteen väylien verkostoa sekä puistoja ja viheralueita, jotka innostavat leikkimään ja liikkumaan. Haluamme, että asuinympäristöä kehitetään lasten ja nuorten näkökulma huomioiden. Lapsilla ja nuorilla tulee olla riittävät tilat harrastamiseen, vapaaseen oleskeluun ja itsensä toteuttamiseen.
Onnellisena aikuisuuteen
Haluamme, että jokainen lapsi ja nuori saa kasvaa omassa tahdissaan ilman painetta aikuistua liian varhain. Lapsella on oikeus leikkiin. Haluamme, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus osallistua harrastuksiin, jotka antavat iloa ja onnistumisen kokemuksia.
Haluamme, että lapsia ja nuoria kuunnellaan ja että heillä on oikeus vaikuttaa, mutta he eivät joudu kantamaan huolta ikäänsä nähden liian raskaista päätöksistä. Lapsella ja nuorella on oikeus kokeilla, luoda uutta ja oppia.
Haluamme, että lapsi tai nuori saa apua ja ohjausta sitä tarvitessaan. Lapsella ja nuorella on oikeus saada rakennusaineksia henkiseen ja hengelliseen kasvuunsa sekä mahdollisuuksia keskustella mieltään askarruttavista kysymyksistä.
Haluamme, että media käsittelee nuoria myönteisesti, eikä ainoastaan ongelmien kautta. Haluamme, että media tarjoaa monipuolisia kauneus- ja ulkonäkökäsityksiä sekä avaran ja tasaarvoisen kuvan sukupuolirooleista.
* * *
Viimeisessä viestissään maailman partiolaisille B-P, maailman partioylijohtaja, kehotti partiolaisia: ”Yritä jättää tämä maailma vähän parempana kuin sen löysit”.
Partioaate on meille partiolaisille vahva velvoite toimia paremman maailman puolesta. Haluamme osallistua liikkeenä yhteiskunnalliseen keskusteluun ja toimia yhdessä päättäjien, muiden kansalaisjärjestöjen, viranomaisten ja median kanssa näiden tavoitteiden saavuttamiseksi.