Sisupartiotoiminta
Sisupartiolaiset ovat aisti-, liikunta- tai kehitysvammaisia partiolaisia. Sisupartio on toimintaa, jossa partio-ohjelmaa sovelletaan kunkin omien kykyjen mukaan.
Sisupartion idea on Baden-Powellin ajoilta. Tänään sisupartiolaisia on kaikkialla maailmassa.
Toiminnan tunnuksena on sisukkuutta kuvaava sammakko. Sammakko on vahvan jalussolmun sisällä, jonka vammaton ja vammainen partiolainen yhdessä solmivat.
Päämäärä on sama kuin koko partioliikkeellä – kasvattaa partiolaisista vastuuntuntoisia ja itsenäisesti ajattelevia yhteiskunnan jäseniä. Sisutoiminnassa on sama partiohenki, aatepohja ja partiomenetelmä kuin muussakin partiotoiminnassa ja ikäkausissa. Ero löytyy yksittäisen partiolaisen polulta – tämä johtuu vamman aiheuttamista rajoitteista tai erityisominaisuuksista liikkumisessa, kyvyissä kuulla, nähdä tai muuten havainnoida ympäristöä sekä kyvyssä ymmärtää kirjallisia ja sanallisia ohjeita.
Suomen 60 000 partiolaisesta noin 450 on sisupartiolaisia. Toimintaa on noin 64 lippukunnassa, joista kaksi on varsinaisia sisulippukuntia. Sisupartiolaisia harrastetaan eri puolilla Suomea.
Partiopiireillä on omia sisuryhmiään tai toiminnasta vastaavia henkilöitä, joiden yhteystiedot löytyvät piiritoimistosta. Lisätietoa löytyy myös sisuoppaasta.