Sivukartta

Partiotoiminta tutkimuskohteena

Suomen Partiolaiset ry – Finlands Scouter rf on osa maailmanlaajuista partioliikettä. Maailmassa partiolaisia on 35 miljoonaa 151 maassa. Suomessa partiolaisia on 60 000. Partiolaiset ovatkin merkittävä toimija sekä suomalaisessa että kansainvälisessä nuoriso- ja kasvatustyön kentässä ja siten mielenkiintoinen tutkimuskohde.

Opinnäytteen aihe

Suomen Partiolaisilla tarjolla olevia opinnäytteen aiheita löydät sivujen rekrytointiosiosta. Tänne kerätään järjestöä ensisijaisesti kiinnostavat aiheet. Valtaosa partioaiheisista opinnäytteistä kuitenkin syntyy tekijän omasta mielenkiinnosta syntyneistä aiheista. Tutkimusryhmä ohjaa sekä omista että tarjotuista aiheista kirjoitettuja opinnäytteitä. Lisäohjeita aiheen valinnasta löytyy liitteenä olevasta Apua aiheen valintaan -ohjeesta.

Tuki partiotutkimuksen tekijälle

Partiotoiminnan tutkimuksesta kiinnostuneelle tarjolla on sekä ohjausta että empiiristä aineistoa. Järjestössä toimii erillinen tutkimusryhmä, jonka tehtävänä on huolehtia siitä, että järjestön, piirien ja lippukuntien käytettävissä on partiotoimintaa kuvaavaa, pääasiassa määrällistä tietoa. Tutkimusryhmä avustaa resurssiensa puitteissa partioaiheisen tutkimuksen tekijöitä ja nimeää tarvittaessa työlle ohjaajan järjestön sisältä.

Mikäli kyseessä on opinnäytetyö, joka tukee järjestön strategian painopistealueiden kehittämistä ja/tai jossa kerätään uutta empiiristä aineistoa, voidaan tapauskohtaisesti harkita aineistonkeruusta aiheutuneiden kulujen korvaamista tai jopa nimellisen palkkion maksamista. Tämä edellyttää kuitenkin neuvotteluja järjestön henkilökunnan kanssa.

Velvoitteet opinnäytetyön tekijälle

Opinnäytteen sisällöstä vastaa aina sen tekijä ja päävastuu ohjauksesta on oppilaitoksella, johon se tehdään. Suomen Partiolaiset kuitenkin toivoo, että partioaiheisista opinnäytteistä raportoitaisiin ainakin keskusjärjestöön ja tarvittaessa myös tutkimusryhmälle. Tutkimustuloksia pitää voida soveltuvin osin hyödyntää myös partiotoiminnassa ja levittää sähköisessä muodossa järjestön internetsivujen kautta.

Yhteydenotot:

Opinnäytevastaava Hanna Arstila, harstila@abo.fi,
puh. 040 - 547 0276

Kasvatuspäällikkö Ulla Ojalammi, ulla.ojalammi@partio.fi,
puh 050 313 8694