Vuosiselosteen pilotti
Vuosiselosteen pilottikyselyyn tulee vastata 12.2. mennessä.
Suomen Partiolaiset kehittää vuosina 2011-2012 vuosittain lippukunnille lähetettävää vuosiselostekyselyä. Vuosiselosteen pilottiin on otettu mukaan 31 lippukuntaa, joista 5 on mukana oman halukkuutensa vuoksi ja 26 on valittu satunnaisesti. Pilottikyselyssä kysellään samankaltaisia asioita kuin perinteisen mallisessakin vuosiselosteessa. Kyselyä on kuitenkin pyritty kehittämään lippukunnalle järkevämpään ja helpompaan suuntaan.
Samoin kuin perinteisen mallisessakin vuosiselosteessa, myös pilottikyselyssä on pysyviä kysymyksiä, vuosittain vaihtuvia kysymyksiä ja piirikohtaisia kysymyksiä. Näiden lisäksi pilottikyselyssä on osio, jossa tiedustellaan lippukunnan kokemuksia ja tuntemuksia vuosiselosteen täyttämisestä. Osion tarkoituksena on selvittää, mikä vuosiselosteessa on hyvää ja helppoa, mikä taas huonoa ja vaikeaa. Tämän lisäksi joillekin pilottilippukunnille lähetetään kevättalvella 2012 lisäkysymyksiä tai soitetaan lyhyen haastattelun muodossa.
Vuosiselosteen pilotissa ei kysytä lippukunnalta niitä tietoja, jotka löytyvät Polusta. Sen sijaan lippukunnalle lähetetään raportti omista Polku-tiedoistaan.
Lippukunnan tulee tarkistaa raportin tiedot, ja päivittää Polku kuntoon.
Vuosiselosteen pilottikysely täytetään seuraavasti:
- Tulosta tai tallenna itsellesi tämän sivun oikeasta laidasta apulomakkeet ja palautelomakkeet jokaista ikäkautta varten
- Toimita ikäkausikohtaiset apulomakkeet ja palautelomakkeet ikäkaudesta eniten tietävälle henkilölle joko sähköisesti tai paperilla. Pyydä henkilöä täyttämään lomakkeet oman ikäkautensa osalta.
- Kerää lomakkeet takaisin täytettyinä.
- Täytä koko lippukuntaa koskevat kysymykset koontilomakkeelle tai suoraan Webropoliin (löydät linkin Webropol-kyselyyn sivun oikeasta laidasta). Parhaiten kysymyksiin voi vastata esim. johtajaneuvoston kokouksessa.
- Kokoa lomakkeiden vastaukset koontilomakkeelle tai suoraan Webropoliin.
- Lähetä vastaukset Webropolissa, kun olet varma, että olet vastannut kaikkiin kysymyksiin.
Sinun ei tarvitse täyttää Webropol-kyselyä kokonaan kerralla. Voit aloittaa vastaamisen vaikka yhdestä ikäkaudesta ja keskeyttää Webropol-kyselyyn vastaamisen painamalla jokaiselta sivulta löytyvää
Keskeytä-painiketta. Painikkeen painamisen jälkeen sinulle lähetetään sähköpostiin ohjeet kyselyyn vastaamisen jatkamisesta.
Mikäli sinulla on kysyttävää vuosiselosteen pilotista tai siihen osallistumisesta, ota yhteyttä tiedonhallintakoordinaattori Jarno Hakuliseen, p. 09 8865 1126 tai jarno.hakulinen (a) partio.fi.