Harjoittelu ja opinnäytteet
Suomen Partiolaiset hakee opinnäytetyön tekijää
Partio on elämää ja seikkailua. Partiossa lapsi ja nuori oppii yhdessä tekemistä, yhteistyötaitoja ja yhteisöllisyyttä. Partio tukee nuoria kasvamaan vastuuntuntoisiksi yhteiskunnan jäseniksi ja kannustaa heitä itsensä kehittämiseen sekä yksilönä että ryhmän jäsenenä.
Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry on maamme suurin nuorisojärjestö ja osa maailmanlaajuista partioliikettä, jossa on 38 miljoonaa jäsentä. Suomessa on 60 000 partiolaista. Partiolaiset ovatkin merkittävä toimija sekä suomalaisessa että kansainvälisessä nuoriso- ja kasvatustyön kentässä ja siten mielenkiintoinen tutkimuskohde.

Muita pestejä opinnäytteiden tekijöille
Suomen Partiolaiset ja sen tutkimusryhmä tukevat partiotoiminnan kehittämistä myös avustamalla järjestön toimintaa tukevien opinnäytetöiden tekemistä. Tutkimusryhmä avustaa resurssiensa puitteissa partioaiheisten tutkimuksen tekijöitä mm. kommentoimalla opinnäytetöitä ja - suunnitelmia sekä nimeämällä tarvittaessa työlle ohjaajan järjestön sisältä.
Mikäli kyseessä on opinnäytetyö joka tukee järjestön strategian painopistealueiden kehittämistä ja/tai jossa kerätään uutta empiiristä aineistoa, voidaan tapauskohtaisesti harkita aineistonkeruusta aiheutuneiden kulujen korvaamista tai jopa nimellisen palkkion maksamista. Tämä edellyttää kuitenkin neuvotteluja järjestön henkilökunnan kanssa.
Velvoitteet opinnäytetyön tekijälle
Opinnäytetyön sisällöstä vastaa aina sen tekijä ja päävastuu ohjauksesta on oppilaitoksella, johon työ tehdään. Suomen Partiolaiset kuitenkin toivoo, että partioaiheisista opinnäytteistä raportoitaisiin ainakin keskusjärjestöön ja tarvittaessa myös tutkimusryhmälle. Tutkimustuloksia voidaan soveltuvin osin hyödyntää partiotoiminnassa ja levittää sähköisessä muodossa järjestön internet-sivujen kautta.
Esimerkkejä juuri nyt kiinnostavista tutkimusaiheista
Ohessa on esitetty muutamia juuri nyt kiinnostavia tutkimusaiheista. Myös muut aiheet oman mielenkiintosi mukaisesti ovat mahdollisia - Ota yhteyttä tutkimusryhmään ja tarjoa aihettasi.
Ruoka-aineallergiat ja partio
Mitä haasteita eri ruoka-aineallergiat tuovat partiotoiminnalle? Miten näitä ongelmia ratkaistaan ja voidaan ratkaista lippukunnissa, varsinkin leireillä ja retkillä? Tutkimusryhmä voi auttaa aiheen tarkentamisessa ja otoksen suunnittelussa, jonka avulla näihin haasteisiin voidaan vastata entistä paremmin tulevaisuudessa.
Partion juhlavuoden viestintä
Partion 100-vuotinen juhlavuosi 2007 on merkinnyt että partiota on käsitelty useissa eri medioissa.
Aiheesta voi tehdä monenlaista tutkimusta. Yksi tapa on lähestyä aihetta tutkimalla sitä mitä esimerkiksi lehdissä on aiheesta kirjoitettu. Keskusjärjestöllä on käytössään Observer -lehdistöseuranta, joiden avulla voi hyvin tehdä tämäntyyppistä tutkimusta.
Kysymyksiä voisivat olla esimerkiksi:
- Mitä asioita partiosta nostetaan jutuista esiin?
- Missä sävyssä partiota/juhlavuotta on käsitelty jutussa?
- Miten partion perussanomat on mennyt läpi?
- Analysoi aineistosta kenelle juttu on suunnattu, lapset, teinit, mummot
- Aineistosta voi esimerkiksi tutkia jonkin teeman esille nousemista kuten ihanteet.
Toinen tapa on tutkia aihetta mm. siten, miten juhlavuoden viestit ja teemat ovat ymmärretty ja toteutettu "kentällä", eli lippukunnissa. Tätä asiaa voidaan tutkia erilaisin haastattelu- tai kyselytutkimusten avulla. Yksi rajaus voisi olla esimerkiksi Suurjuhlan tutkiminen.
Lisäksi esimerkiksi eri viestintäkanavien tehokkuutta viestien läpimenon ja ymmärtämisen kannalta olisi mielenkiintoista tutkia. Tutkimusryhmä keskustelee mielellään asiasta enemmän ja kertoo näkemyksiään tutkittavasta otoksesta.
Partio-ohjelman toteutuminen lippukunnissa
Ohjelmauudistuksen kynnyksellä olisi mielenkiintoista tietää miten lippukunnat toteuttavat tällä hetkellä partio-ohjelmaa. Millainen on lippukunnan arki? Miten johtajat käyttävät käsikirjoja ohjelman toteutuksessa? Miten partio-ohjelma näkyy käytännön toiminnassa? Miten partio-menetelmä näkyy käytännön partio-toiminnassa?
Edellä mainittuja kysymyksiä voi tarkentaa ja tutkia monella eri tapaa. Tutkimusryhmä ohjaa tämäntyyppisiä töitä mielellään eteenpäin.
Lisätiedot aiheista:
Tutkimusryhmän puheenjohtaja
Olli Kuivalainen, puh. 050 541 9766 tai olli.kuivalainen [ät] iki.fi
Lisätietoja partiotutkimuksen stipendeistä:
järjestöpäällikkö Taina Schildt
taina.schildt [ät] partio.fi