Sivukartta

Ohjelmavaliokunnan avoimet pestit

Ohjelmavaliokunta vastaa keskusjärjestön tekemästä ohjelmatoiminnasta. Valiokuntaan kuuluu puheenjohtaja, joka on Suomen Partiolaisten hallituksen jäsen, ikäkausiohjelmajohtajat sekä tarpeellinen määrä muita jäseniä. Valiokunnan keskeinen rooli on käynnistää, johtajaa ja ohjata erilaisia toiminnanalaan liittyviä kehitys- ja tapahtumahankkeita.

Valiokunnan vastuulla on mm. huolehtia kansallisten tapahtumien (esim. Vaeltajavaltakunta, SM pt-kisat) järjestämisestä, partion turvallisuusohjeet, tukea piirejä ohjelmatapahtumien järjestämisen osaamisessa, vastata piirien ohjelmatapahtumien järjestäjille annettavasta ohjauksesta ja tuesta, järjestää keskusjärjestön tehtäviin kuuluvia ohjelmatapahtumia (esim. suurleiri), edistää valtakunnallisia teemoja ja kampanjoita.

Ohjelmavaliokunta kokoontuu vuoden aikana noin 6-8 kertaa (ilta, lauantai-päivä tai mahdollisesti yksi yön yli kokous). Sen lisäksi valiokuntaan kuuluvat osallistuvat laajennettujen valiokunnan kokouksiin.

Laajennetussa valiokunnassa (viikonloppu) tavataan piirien ohjelmaryhmien puheenjohtajat, joiden kanssa yhdessä pohditaan ohjelmatoiminnan alaa, käynnistetään projekteja jne. Kerran vuodessa olevat Päivät (viikonloppu) kokoavat puolestaan ohjelmaohjaajat sen hetkisten tärkeiden asioiden äärelle.

viiva_harmaa.gif