Sivukartta

OP-Pohjola-ryhmä tukee uudistuvaa partiota

OP-Pohjola-ryhmä on antanut vuosittaisen hyväntekeväisyyslahjoituksensa Suomen Partiolaisille vuonna 2007. 40 000 euron suuruinen lahjoitus käytetään ilmastonmuutoksen huomioimiseen uuden partio-ohjelman tavoitteissa ja toteutuksessa.



- Haluamme lahjoituksellamme edistää toimia, joilla voidaan käytännönläheisesti ehkäistä ilmastonmuutosta. Partiolaisilla on vankka kokemus nuorten kehittymisen ja kasvun tukemisessa. Heidän avullaan tärkeä viesti tavoittaa erittäin laajan joukon nuoria kaikkialla Suomessa, pääjohtaja Reijo Karhinen OP-Pohjola-ryhmästä sanoo.

Vastuu elinympäristöstä on yksi uudistuvan partio-ohjelman kasvatustavoitteista. Ilmastonmuutoksen ehkäiseminen on luonnollinen osa tätä tavoitetta, jonka keskeisiä tekijöitä on elinympäristön säilyminen tuleville sukupolville

Lahjoitus on mittava kädenojennus partion tekemälle vapaaehtoiselle työlle. Se mahdollistaa asiantuntevan ja laajan, eri puolelta Suomea tulevan vapaaehtoistoimijoiden joukon osallistumisen partio-ohjelman uudistamiseen. Uudistusta työstää yli 100 vapaaehtoista partiolaista 15 eri ryhmässä.

Ohjelmauudistuksen perustana on partioliikkeen tahto toteuttaa entistä paremmin tehtäväänsä lasten ja nuorten kasvattajana. Uusi partio-ohjelma otetaan käyttöön syksystä 2008 alkaen. Tavoitteena on, että ohjelma on käytössä kaikissa partiolippukunnissa 2010, jolloin Suomen Partiolaiset viettää 100-vuotisjuhlavuottaan.