Pyhän Yrjänän tarina
Ritarien
suojeluspyhimyksenä oli Pyhä Yrjänä, koska hän oli ainoa pyhimys, joka
oli ratsumies. Hän on ratsuväen ja Englannin erityinen suojeluspyhimys.
Hän on myös kaikkialla partiolaisten suojeluspyhimys. Sen tähden
kaikkien partiolaisten on tunnettava hänen tarinansa.
Pyhä
Yrjänä syntyi Kappadokiassa Herran vuonna 303. Seitsentoistavuotiaana
hän pestautui ratsuväen sotilaaksi ja pian hänet tunnettiin
urheudestaan.
Kerran hän tuli Selem-nimiseen kaupunkiin, jonka
lähettyvillä eli lohikäärme. Sille oli joka päivä syötettävä yksi
kaupungin asukkaista, joiden kohtalon arpa ratkaisi. Sinä päivänä,
jolloin Pyhä Yrjänä tuli kaupunkiin, oli arpa langennut kuninkaan
tyttären, Cleolindan, osalle. Pyhä Yrjänä päätti, ettei prinsessa saisi
kuolla, ja niin hän hyökkäsi läheisessä suossa makaavan lohikäärmeen
kimppuun ja tappoi sen.
Pyhä Yrjänä oli juuri sellainen kuin
partiolaisen tulisi olla: Kun häntä kohtasi vaikeus tai vaara, miten
suuri tahansa, vaikkapa lohikäärmeenkin muodossa, hän ei koettanut
paeta sitä peläten, vaan hyökkäsi sen kimppuun omin ja hevosensa
voimin. Vaikka hän oli huonosti aseistettu tämän kaltaista ottelua
varten, hänellähän oli vain keihäs, hän kuitenkin kävi siihen, teki
parhaansa ja lopulta onnistui voittamaan taistelun, mihin kukaan ei
ollut uskaltanut ryhtyä.
Juuri tällä tavalla partiolaisen olisi
suhtauduttava vaikeuksiin tai vaaraan, olkoot ne miten suuria tai
pelottavia tahansa tai olkoon hän miten huonosti varustettu tahansa.
Hänen on käytävä niiden kimppuun rohkeasti ja luottavaisesti käyttäen
kaikki voimansa voittaakseen ne. On olemassa mahdollisuus, että hän
onnistuu.
Pyhän Yrjänän päivä on huhtikuun 23. Sinä päivänä
kaikki kunnon partiolaiset ajattelevat erityisesti partiolupaustaan ja
partiolakiaan. Muista tämä seuraavana huhtikuun 23:ntena ja lähetä
tervehdyksiä maailman partiolaisille.
Lordi Baden-Powell of Gilwell: Partiopojan kirja