Sivukartta

Kuva Heikki Karjalainen

Sudenpentujen vanhemmille

Partio on elämää ja seikkailua. Partiossa lapsi ja nuori oppii yhdessä tekemistä, yhteistyötaitoja ja yhteisöllisyyttä. Partio tukee nuoria kasvamaan vastuuntuntoisiksi yhteiskunnan jäseniksi ja kannustaa heitä itsensä kehittämiseen sekä yksilönä että ryhmän jäsenenä.

Partion tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset ominaispiirteensä huomioon ottaen. Päämääränä on persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoinen, vastuuntuntoinen, aktiivinen sekä itsenäisesti ajatteleva paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäsen. Partion kohderyhmää ovat 7–22-vuotiaat, mutta myös aikuisille on partiossa paljon tehtäviä, joissa voi kehittyä ja kouluttautua.

Sudenpennut ovat 7–9-vuotiaita partiolaisia. Sudenpennut kokoontuvat viikoittain noin kymmenhenkisen ryhmänsä eli lauman kanssa, käyvät retkillä muutaman kerran vuodessa ja osallistuvat sudenpentukisoihin sekä muihin partiotapahtumiin. Sudenpentujen laumaa johtaa akela, tehtävään koulutettu aikuinen. Partio on vapaaehtoistoimintaa. Sudenpenturyhmien vetäjät eivät saa luottamustehtävästään palkkaa.

Lippukunta ja kolo

Partiossa paikallisyhdistystä kutsutaan lippukunnaksi. Samassa kunnassa tai kaupungissa voi olla useita eri lippukuntia. Lippukunnanjohtaja, yhdistyksen puheenjohtaja, on yli 18-vuotias. Lippukunnan johtajistoon kuuluu aikuisia – yli 22-vuotiaita – ja joskus myös vaeltajia eli 18–22-vuotiaita partiolaisia.

Suomessa on noin 850 lippukuntaa. Jokainen lippukunta kuuluu johonkin Suomen 13:sta partiopiiristä. Vanhempien on hyvä tietää, mihin ryhmään ja lippukuntaan lapsi kuuluu.

Partiolaisten kokoontumispaikkaa kutsutaan koloksi. Sudenpennut kokoontuvat kololle laumailtaan kerran viikossa.

Mitä partiossa tehdään?

  • Päätetään yhdessä asioista ja jaetaan vastuuta
  • Opitaan kokemisen ja tekemisen kautta
  • Retkeillään luonnossa, metsässä ja vesillä
  • Yövytään teltassa tai mökissä kesällä ja talvella
  • Osallistutaan lippukuntaleireille, piirileireille ja suurleireille
  • Leikitään, lauletaan ja huudetaan partiohuutoja
Aikuisen rooli partiossa on tukea lasten ja nuorten kasvua. Lippukunnissa on usein pulaa aktiivisista aikuisikäisistä johtajista. Jos partiotoiminta kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä lähimmän lippukunnan johtajaan ja tarjoutua avuksi!

Partiolaisten jäsenmaksu

Jäsenmaksun maksettuaan partiolainen on oikeutettu seuraaviin jäsenetuihin:
  • Oikeus osallistua partiopiirin ja keskusjärjestön tapahtumiin sekä kansainvälisiin partiotapahtumiin
  • Jäsenlehti Partio kotiin postitettuna
  • Tapaturma-, matkatavara- ja vastuuvakuutukset Ifissä. Vakuutus korvaa partiotilaisuuksissa ja matkalla niihin tai niistä pois sattuneet tapaturmat ja vahingot.
  • Suomen Retkeilymajajärjestö – SRM ry:n jäsenedut
  • 15 %:n alennus partiokauppojen normaalihintaisista tuotteista (ei partiovarusteista)
Kun jäsenmaksun maksaa eräpäivään mennessä, saa postissa jäsenkortin, joka on voimassa vuoden kerrallaan.

Kun haluat tietää enemmän

Ensisijaisesti kannattaa olla yhteydessä lapsen tai nuoren oman ryhmän johtajaan. Mikäli hän ei ole tavoitettavissa tai asia koskee yleisesti lippukunnan toimintaa, myös lippukunnanjohtaja osaa tarvittaessa auttaa.

Piiritoimistosta saat tietoa oman alueesi lippukunnista. Piirien ja keskusjärjestön yhteystiedot löytyvät oheisista linkeistä.