Partion kasvatustoiminta tukee jo lähtökohtaisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti toimimista. Toteuttamalla partio-ohjelmaa lapsi ja nuori oppii paljon ympäristön ja kestävän kehityksen teemoista.

Kestävästi partiossa -tunnuksen myötä lippukunnan arjessa tehtävät valinnat voidaan tietoisesti muuttaa kestävämmiksi yhdessä koko lippukunnan kanssa. Tunnuksen suorittaminen sopii erinomaisesti esimerkiksi samoaja- tai vaeltajaryhmän toteuttamaksi projektiksi lippukunnassa. Ohjeistus on julkaistu osana Partio 110 vuotta Suomessa -juhlavuotta.

Tunnuksen eri osa-alueet pohjaavat YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja huomioivat niin taloudellisen, sosiaalisen kuin myös ekologisen kestävyyden. Painoarvo tässä tunnuksessa on kuitenkin ekologisella kestävyydellä, jotta voisimme tehokkaammin vastata nuorten kasvavaan huoleen ilmastonmuutoksesta, sekä tukea partion hiilineutraaliustavoitteita vuoteen 2030 mennessä.

tutustu tunnuksen osa-alueisiin

 

Kuvassa Kestävästi partiossa -tunnusTunnuksen hakeminen

Tunnuksen voi saada mikä tahansa lippukunta, joka täyttää toiminnassaan vakiintuneesti vähintään 25 Kestävästi partiossa -kriteeriä. Lisäksi on hyvä valita jokin tai joitakin kehittämiskohteita. Tämän myötä lippukunta saa käyttöönsä Kestävästi partiossa -tunnuksen, joka on voimassa hakuvuodesta seuraavan kalenterivuoden loppuun.

Tunnusta voi hakea milloin vain ja hakemuksenne käsitellään kuukauden sisällä sen lähettämisestä. Saatte päätöksestä tiedon erillisellä viestillä.

Tälle sivustolle on koottu taustaa ja vinkit eri kriteerien suorittamisen tueksi. .

OLEN TUTUSTUNUT KRITEEREIHIN JA HAEN TUNNUSTA!

Jaattehan parhaat ideat, oivallukset ja kokemukset sekä suurimmat ylpeyden aiheenne #kestävästipartiossa. Tehdään yhdessä partiosta kestävämpi!

Kestävästi partiossa -tunnuksen osa-alueita ja kriteerejä on tehty yhteistyössä Suomen Partiolaisten kumppanin WWF:n kanssa.

Suomen Partiolaisten yhteistyökumppani Ilmatar on Kestävästi partiossa -toiminnan kummiyritys 2021 – 2024.

 

Yläkuva: Mari Lehtisalo