Olet täällä

Yrityksille

Partioliikettä tukemalla yrityksennen mukana tukemassa ja kehittämästä valtakunnallista nuorisotoimintaa. Partiotoimintaan osallistuu vuosittain noin 65 000 lasta ja nuorta.  Suunnilleen joka viides suomalainen on tai on ollut partion jäsen jossain elämänsä vaiheessa. Partiota tukemalla tuette laajasti tavoittavaa ja aidosti vaikuttavaa nuorisotoimintaa.

Yrityksenne voi tukea suomalaista partioliikettä rahalahjoituksella, tai esimerkiksi tarjoamalla osaamistaan, tuotteitaan tai palveluitaan partion käyttöön. Mietitään yhdessä teille sopiva tapa tehdä yhteistyötä!

Lahjoitusvaroin keskusjärjestö pystyy tukemaan partiopiirejä ja lippukuntia, kouluttamaan johtajia ja kehittämään partiokasvatusta. Partio toimii koko Suomessa. Lippukuntia on 750 yli 300 kunnassa. 

Partiossa lapset ja nuoret kasvavat kantamaan vastuuta itsestään ja toisistaan sekä toimimaan ryhmässä. Näistä taidoista on merkittävää hyötyä erilaisissa elämäntilanteissa. Jokainen lapsi ja nuori voikin hyötyä partioharrastuksesta.

Jokainen ansaitsee turvallisen ympäristön, jossa voi viettää aikaa kaverien kanssa. Meille on tärkeää, että partion harrastaminen on mahdollista kaikille nuorille perhetaustasta tai vaikkapa fyysisestä vammasta riippumatta. Vuosittain partiotoimintaa osallistuvien lasten ja nuorten hyväksi tehdään partiossa yli kolme miljoonaa tuntia vapaaehtoistyötä. Tuntimäärä vastaa noin 1 800 kokopäiväisen nuoriso-ohjaajan työpanosta.

Monta tapaa tukea

Projektiyhteistyö
Tulkaa tukemaan tiettyä kurssia tai projektia.

Royalty-tuotteet
Voitte halutessanne tukea partioliikettä lahjoittamalla sovitun osan tiettyjen tuotteiden myynnistä Suomen Partiolaisille.

Osaaminen
Toivotamme tervetulleeksi avun osaamisalueeltanne. Otamme mielellämme vastaan tukea esimerkiksi markkinoinnin, viestinnän, kännöspalveluiden sekä majoitus- ja ravitsemuspalveluiden  alueilla.

Kumppanuus
Kehitämme mielellämme kanssanne pitkäjänteistä, räätälöityä kumppanuusyhteistyötä.

Tavara- ja tuotelahjoitukset
Toivotamme tervetulleiksi tavara- ja tuotelahjoitukset, joita voimme hyödyntää toiminnassamme. Esimerkiksi erilaiset retkeilyvarusteet, retkimuonat ja muut materiaalit, joita voidaan hyödyntää paikallisen partiotoiminnan järjestämisessä.

Tee lahjoitus
Tue partiotoimintaa tekemällä yleislahjoitus tai osoittamalla tukesi tiettyyn tarkoitukseen täällä.

Kuva: Harri Halmejarvi