Siirry sisältöön

Tue partiolaisia ja osta adventtikalenteri

Adventtikalenterien myyntituotto menee kokonaisuudessaan partiotoimintaan. Kalenteri on saatavilla partiolaisilta kautta maan ja verkkokaupasta! Osta adventtikalenteri

Partiomedia

Lintuja, itsensä kehittämistä ja partion arvoja – Mikä se Ko-Gi oikein on? Ko-Gi eli Kolmiapila-Gilwell -kurssi herättää usein kysymyksiä. Siellä oppii kaiken partiosta, eikä…
Lasse Kataisen kuvittamassa adventtikalenterissa vuonna 2013 tontut ovat joulupuuhissa
Kuvittaja Lasse Katainen: Adventtikalenterin kuvittaminen on pulmapähkinä Kolme partiolaisten adventtikalenteria kuvittanut Lasse Katainen on saanut kalentereistaan ikimuistoisia palautteita. Hän…
Neljä syytä äänestää seurakuntavaaleissa – sinunkin äänelläsi on väliä! Seurakunnissa tehdään paljon partioon vaikuttavia päätöksiä. Kokosimme neljä syytä, miksi kaikkien kirkkoon…
Kolumni: Partiolaisia pitää kannustaa rohkeasti politiikan ja päätöksenteon pariin Partion tulee kasvattaa aloitteellisia yhteiskunnan jäseniä, kirjoittaa Ilmi Salminen.
Suunnista itsesi rastimestariksi – nappaa vinkit kompassin käyttöön Suunnistaminen on metsässä liikkujalle hyödyllinen taito. Suunnistusta pääsee harjoittelemaan partion lisäksi myös…
”Seikkailijoina saa tehdä hauskempia ja haastavampia asioita kuin sudenpentuna” Messukylän Metsätyttöjen Jänikset- ja Metsätähdet-laumoilla on ollut tavallista jännittävämpi alkusyksy: he ovat…
Kolumni: Nämä asiat uutta lippukuntaa etsivä aikuinen haluaa tietää Muutin hiljattain Tampereelta Helsinkiin ja samalla oma rakas lippukuntani jäi vanhaan kotikaupunkiin.…
Lippukunnanjohtajan pesti puhkaisi partiokuplan Tommi Saloselle Mietoisten Kolopuutinttien lippukunnanjohtajana toimiminen on oman partiouran paras pesti. Miksi…
Partiolaiset ovat harrastuksestaan ylpeitä mutta kokevat vastuun jakautuvan epätasaisesti Partiolaisten kokemuksia vapaaehtoistyön tekemisestä selvitettiin viime  keväänä Paras paikka tehdä vapaaehtoistyötä -kyselyn avulla. Tulosten mukaan…

Ajankohtaista

40 prosenttia nuorista ehdokkaista tuli valituksi seurakuntavaaleissa

Nuorten päätöksentekijöiden määrä lähti nousuun evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaaleissa. Nuorten osuus kaikista valituista nousi 0,3 prosenttiyksikköä: kaikki luottamushenkilöt yhteen laskien alle 30-vuotiaiden osuus oli 2014 6,1%…

Partion peruskirja päivitettäväksi – partiolupauksen uudistaminen osana päivitystä 

Partiossa on käyty vuosina 2017-2018 arvokeskustelua, jonka aikana partiolaisten ajatuksia partion arvopohjasta on kartoitettu laajasti mm. kyselyillä. Tulosten pohjalta yhtenä toimenpiteenä jäsenkokous päätti peruskirjan päivittämistä seuraavan kahden…

Partiolaisten jäsenkokous linjasi suuntaviivat seuraaville vuosille

Suomen Partiolaisten jäsenkokous kokoontui viikonloppuna Lappeenrannassa. Hyvässä hengessä käydyssä kokouksessa päätettiin useita merkittäviä asioita, kuten partion peruskirjan muutosprosessin käynnistämisestä, partion strategiasta vuosille 2019-2020 ja yhdistyksen…

Partiolaiset ovat luonnon monimuotoisuuden puolella – onko Suomi?

Suomen Partiolaisten jäsenkokous vaatii Suomea ryhtymään ripeisiin toimenpiteisiin ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja kuudennen sukupuuttoaallon pysäyttämiseksi. Suomen Partiolaiset kasvattaa jokaista partiolaista toimimaan aktiivisesti elinkelpoisen planeetan puolesta. Nykyiset toimet näiden katastrofien…

Tapahtumat

23.–25.11.2018 L-SP Partiokouluttajakoulutus Aittakarin leirikeskus, Kokemäki
23.–25.11.2018 Ilves19 Laajennetun staabin tapaaminen Särsjärven leirikeskus, Padasjoki https://goo.gl/maps/568VHneP7ZH2
24.11.2018 L-SP ROK-kouluttajakoulutus Aittakarin leirikeskus, Kokemäki
24.–25.11.2018 HP Nuotiokitarakurssi Pajaniemi, Lempäälä

Etsi lähimmät lippukuntasi

Löydä lähialueesi lippukunnat, valitse sinulle sopivin ja liity mukaan!