Helka Körkkö on aloittanut vuodenvaihteessa Harrastamisen Suomen mallin asiantuntijana Suomen Partiolaisilla. Hänen vastuulleen kuuluu valtakunnallinen partiokerhotoiminta, jonka puitteissa lapset eri puolilla Suomea osallistuvat partiomaiseen toimintaan koulupäivien jälkeen. Helkan työpiste sijaitsee Partioasemalla Helsingissä.
Helka Körkön tehtäviin kuuluu valtakunnallisen partiokerhotoiminnan hallinnointi ja koordinointi osana Harrastamisen Suomen mallia. Partiokerhot toimivat alakouluissa eri puolilla Suomea ja tarjoavat oivan kurkistuksen siihen, mitä partiossa tehdään. Tällä hetkellä toimintaa järjestetään 20 kunnassa noin 60 ohjaajan voimin. Helka toimii partiokerho-ohjaajien lähiesihenkilönä.
”Partiokerhojen hallinnointi ja koordinointi on todella monipuolinen työ. Siinä on monia erityispiirteitä, jotka haastavat ja samalla tekevät työstä vauhdikkaan ja kiinnostavan. Jatkossa tiivistämme yhteistyötä myös lippukuntiin ja pyrimme ohjaamaan kerholaisia iltaharrastukseen partion pariin”, Helka kertoo työtehtävistään.

Partiotöihin Helka siirtyi Leirikesältä, jossa hän on reilun kolmen vuoden ajan hallinnoinut ja koordinoinut partiokerhojen kokonaisuutta. Partiokerhotoiminta siirtyy Leirikesältä asteittain Suomen Partiolaisille, joten samalla siirtyivät Helkan työtehtävät.
”Vaikka työtehtäväni pysyvät melko samana kuin aiemmin, silti tämä tuntuu uudelta alulta, vähän kuin kääntäisi uuden sivun! Kaikki ovat ottaneet minut oikein lämpimästi vastaan ja olen itsekin tosi innostunut ja iloinen päästessäni jatkamaan tätä työtä nyt Suomen Partiolaisissa”, Helka kuvailee aloitustunnelmiaan partiotöissä.
Koulutukseltaan Helka on hallintotieteiden maisteri. Hänellä on mittava, noin 15 vuoden kokemus järjestöalan töistä Setlementtiliitossa, Kotitalousopettajien liitossa ja viimeisimpänä Leirikesällä. Vaasasta kotoisin oleva Helka viettää vapaa-aikansa puolisonsa, kolmen lapsensa ja kahden koiransa kanssa. Lomilla Helka suuntaa joko Pohjanmaalle, Lappiin tai Berliiniin.