Partio on yhteisöllinen harrastus kaikenikäisille

Partio on hauska, monipuolinen ja hyödyllinen harrastus, joka tarjoaa paljon mukavaa tekemistä kaikenikäisille! Yhä jatkuvasta pandemiatilanteesta huolimatta harrastusta on pyritty jatkamaan uusin kekseliäin keinoin. Partio tukee lapsen ja nuoren kasvua ja kannustaa itsensä kehittämiseen. Vaikka moni aloittaa partiossa noin 6-7-vuotiaana, mikään ei estä harrastuksen aloittamista myöhemminkään.

Tiesitkö, että partioharrastuksen voi aloittaa milloin vain?

Partiossa kaikenikäiset saavat seikkailla, pitää hauskaa ja leikkiä yhdessä muiden kanssa, ikimuistoisia leiri- ja luontoelämyksiä unohtamatta. Partion avulla voi saada itselleen uuden kaveriporukan ja harrastusyhteisön sekä viettää aikaa yhdessä muiden kanssa.

Ryhmä partiolaisia kävelee jonossa lumisella tiellä.Useilla paikkakunnilla on nykyisin tarjolla myös perhepartio, joka on suunnattu alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen. Perhepartion suosio on kasvussa. Perhepartioon osallistuminen ei vaadi aikuiselta aiempaa partiokokemusta. Tämä osaltaan madaltaa kynnystä tutustua harrastukseen yhdessä huollettavansa kanssa. Lue lisää perheille suunnatusta partiotoiminnasta.

Partiotoiminta, kuten monet muutkin harrastukset aloitetaan useimmiten syksyllä koulujen alkaessa. Uuden harrastuksen voi kuitenkin aloittaa myös näin vuoden vaihteessa tai milloin tahansa.

Aikuinen, sinuakin tarvitaan partiossa

Neljä aikuista partiolaista laskemassa mäkelä pulkalla ja rattikelkalla lumisessa metsässä.

Ilman aikuisia moni lapsi jää vaille partioharrastusta. Yksi aikuinen ryhmänvetäjä mahdollistaa kymmenen lapsen harrastuksen. Partion harrastaminen aikuisena on merkityksellistä vapaaehtoistyötä. Kiinnostaisiko sinua vetää ryhmiä, järjestää retkiä, auttaa yhdistyksen hallinnossa tai tulla vain satunnaisesti kiireavuksi? Jokaista tarvitaan, kun toiminta pääsee täyteen vauhtiin!

Partio on antoisaa ajanvietettä myös aikuisille. Vastapainoa työlle ja muulle arjelle. Partiota harrastamalla pääsee kokemaan uutta, kehittämään itseään sekä liikkumaan luonnossa. Ei haittaa, vaikka et olisi ollut partiotoiminnassa mukana aiemmin: saat apua ja koulutusta. Partiokoulutuksista saa myös opintopisteitä.

Lue lisää partion tarjoamista mahdollisuuksista aikuisille.

Miten koronavirus vaikuttaa partion harrastamiseen?

Koronavirus voi vaikuttaa partion harrastamiseen niin, ettei esimerkiksi ryhmien kokoontumisia tai retkiä pystytä järjestämään perinteiseen tapaan. Toimintaa voidaan kuitenkin useimmiten jatkaa ulkona pienemmissä porukoissa, tarvittaessa on järjestettu myös etäpartiotoimintaa. Voit siis ilmoittaa lapsesi tai itsesi toimintaan mukaan milloin vain. Saat lippukunnastasi tiedon, miten toimintaa kyseisellä hetkellä järjestetään.

Suomen Partiolaiset seuraa ja noudattaa valtioneuvoston, AVI:n ja viranomaisten tuoreimpia ohjeita. Partiotoimintaa ohjaavat ensisijaisesti määräykset lasten ja nuorten harrastustoiminnasta ja siihen liittyvistä rajoituksista. Koronatilanne vaihtelee maan eri osissa ja jopa kuntakohtaisesti.

Partiolaisten määrä on pysynyt samalla vahvalla tasolla koronasta huolimatta. Partiossa poikkeustilanteesiin on reagoitu nopeasti ja koko korona-ajan on toimintaa pyritty järjestämään tavalla tai toisella. Harrastustoiminnan ylläpito ja mielekkään tekemisen tarjoaminen myös poikkeusoloissa on osoittautunut todella tärkeäksi lapsille ja nuorille.

Tulisitko sinä mukaan partioon?

Olisiko partio sinulle tai lapsellesi sopiva harrastus tai vapaaehtoistyö? Lue lisää partiosta tai etsi sinua lähin partion paikallisyhdistys eli lippukunta lippukuntahausta.

Mikäli et ole varma mikä lippukunta sopisi juuri sinulle tai lapsellesi parhaiten, voit kysyä vinkkiä partion palvelutiimiltä puhelimitse numerosta 09 8865 1100 tai sähköpostilla osoitteesta palvelu@partio.fi.

Huomaathan, että koronavirustilanne voi vaikuttaa harrastuksen aloittamiseen ja ryhmien kokoontumiseen.

Tai kutsuisitko tuttusi mukaan?

Jos luit tämän artikkelin ja olet jo partion jäsen, niin pysähdy hetkeksi miettimään löytyisikö tuttavapiiristäsi joku, jolle partio sopisi harrastukseksi tai vapaaehtoistoiminnaksi. Uuden aloittaminen on helpompaa silloin kun joku pyytää mukaan!

Tiesitkö, että usein kysytyt kysymykset partiosta ovat nyt saatavilla myös yleisimmillä Suomessa puhutuilla vierailla kielillä? Suomesta löytyy varmasti useita partiosta kiinnostuneita henkilöitä, jotka eivät vielä puhu suomenkieltä sujuvasti. Alkuun pääsemistä voi helpottaa, jos pääsee lukemaan ainakin perustiedot harrastuksesta omalla äidinkielellään. Lue lisää vieraskielisistä materiaaleista, jotka kertovat partion harrastamisesta Suomessa.