Partion kuukausilahjoittajana varmistat, että yhä useampi lapsi pääsee mukaan partioon. Tässä viisi hyvää syytä lähteä mukaan! Kevään aikana soitamme puheluita, joissa kerromme mahdollisuudesta liittyä kuukausilahjoittajaksi.
- Lahjoitusten avulla pidetään harrastamisen kuluja matalina, minkä ansiosta yhä useammalla lapsella ja nuorella on mahdollisuus olla partiossa mukana. Lahjoitusten avulla tuetaan lasten mahdollisuutta harrastaa ympäri Suomen.
- Hyvä harrastus antaa lapsille ja nuorille mielekästä tekemistä, monipuolisia taitoja ja lisää ystäviä ja turvallisia aikuisia heidän elämäänsä. Yhteisöön kuuluminen ehkäisee myös lasten kokemaa yksinäisyyttä.
- On monia perheitä, joissa harrastuskustannukset ovat iso haaste. Lahjoituksellasi esimerkiksi tuetaan jäsenmaksuvapautuksilla ja leiristipendeillä lapsia ja nuoria, joilla ei taloudellisista syistä ole mahdollisuutta harrastaa.
- Jo 11 euron kuukausilahjoituksella mahdollistat partioharrastuksen kahdelle nuorelle koko vuodeksi. Vuoden aikana lapsi käy noin 40 viikkotapaamisessa, saa ystäviä ja oppii monia erilaisia taitoja koulutettujen vapaaehtoisten ryhmänjohtajien opastuksella.
- Kuukausilahjoittajana voit myös tukea oman paikkakunnan lapsia ja nuoria. Voit kohdistaa 25 prosenttia lahjoituksestasi haluamallesi lippukunnalle.
Saitko puhelun?
Olemme aloittaneet huhtikuun lopulla telemarkkinointikampanjan, jonka aikana teemme puheluita joissa kerromme mahdollisuudesta ryhtyä partion kuukausilahjoittajaksi. Kampanja on osa partion varainhankintaa ja auttaa meitä tavoittamaan uusia tukijoita henkilökohtaisesti.
Haluamme tarjota puheluiden kautta aidon ja lämminhenkisen mahdollisuuden kysyä lisää lahjoittamisesta ja sen vaikutuksista. Puhelut toteutetaan yhteistyössä luotettavan kumppanin kanssa, ja jokainen kampanjan parissa työskentelevä on perehdytetty partion toimintaan ja arvoihin. Puhelut soitetaan numerosta +358 40 940 3730.
Kun ryhdyt kuukausilahjoittajaksi, laskutamme valitsemasi summan kerran kuussa kuukauden 5. päivänä valitsemallasi maksutavalla. Merkiksi tuestasi saat postitse Partion ystävien pinssin.
Näin lahjoituksesi auttaa
Lahjoitusten avulla harrastaminen on mahdollista yhä useammille. Lahjoituksellasi esimerkiksi tuetaan jäsenmaksuvapautuksilla ja leiristipendeillä lapsia ja nuoria, joilla ei taloudellisista syistä ole mahdollisuutta harrastaa.
Viime vuonna pystyimme lahjoitusten ansiosta tarjoamaan vapautuksen jäsenmaksusta yli 1400 vähävaraisen perheen lapselle ja nuorelle.