Ville “Koti_iskä88” Viholainen tutustui partioon lastensa kanssa – lapsen itseluottamus kasvoi nikkarointitehtävässä 

Koti_iskä88:na tunnettu sosiaalisen median vaikuttaja Ville Viholainen tutustui kahden lapsensa kanssa partioon osallistumalla kesäleirille Hämeenlinnan Evolla. Lapset pääsivät leirillä esimerkiksi pelaamaan sählyä ja jalkapalloa keskellä metsää, rakentamaan kehykset ja tutkimaan luontoa niiden läpi sekä vuolemaan leipäveitsen. Viholaiselle suurin hetki oli huomata, miten oma lapsi ylitti itsensä ja rohkaistui tekemään asiaa, jota oli aiemmin pelännyt. 

Ensikosketus partioon tarjosi ison onnistumisen kokemuksen 

Viholainen kertoi ennen leirille lähtemistä, ettei tiennyt partiosta juuri mitään. Partioleirille lähdettiin siis avoimin mielin. 

Partiolaisten suurleireillä lapset ja nuoret osallistuvat teemoitettuihin ohjelmalaaksoihin. Tällä kertaa leirillä oli kolme ohjelmalaaksoa: kaverilaakso, luontolaakso ja nikkarilaakso. 

Kaverilaaksossa lapset pääsivät kokeilemaan erilaisia pelejä keskellä metsää. Iskäkin pääsi tarttumaan sählymailaan ja potkimaan jalkapalloa! Luontolaaksossa perhe kokosi yhdessä kehykset ja tutki sitten kehysten läpi ympärillä olevaa luontoa. Kehyksiin päätyi hämähäkin verkkoja, lehtiä ja lopulta iskän pääkin. 

Koti_iskä88 eli VIlle Viholainen kurkkaa itse rakennetun kehyksen läpi.

Nikkarilaaksossa lapset saivat painaa paitoihin maaleilla kuvia ja vuolla oman voiveitsen. Vuoleminen osoittautuikin Viholaiselle erityisen arvokkaaksi kokemukseksi. 

– Omalla lapsellani oli aiemman haaverin vuoksi jäänyt kammo puukolla vuolemiseen, ja olin lähes varma, ettei hän haluaisi osallistua siihen ollenkaan. Pienen epäröinnin jälkeen hän kuitenkin rohkaistui kokeilemaan, kun asia käytiin rauhassa läpi ja tekemistä opeteltiin yhdessä. Kotona hän halusi vielä jatkaa vuolemista. Se oli vanhempana hieno hetki, Viholainen kertoo. 

Se, että lapsi voitti pelkonsa kiteytti Viholaiselle, mistä partiossa on parhaimmillaan kyse: uskalletaan kokeilla, opitaan yhdessä ja huomataan, että minähän pystyn tähän. Partiossa aikuisen tehtävä on huolehtia turvallisuudesta, tukea ja kannustaa, jotta lapsi tai nuori saa onnistumisen kokemuksia. 

Käsitys partiosta monipuolistui: lapsi oppii käytännön taitoja 

Ennen leirille lähtemistä Viholaisen käsitys partiosta oli, että partiossa ollaan paljon luonnossa ja retkeillään. Luonto- ja retkeilytaitojen harjoittelu ovat tietenkin oleellinen osa partiota, mutta Viholainen oppi leirillä, että partio on myös paljon muuta. 

– Ymmärsin, että luonnossa liikkumisen lisäksi partio on yhdessä oppimista, vastuunkantoa, käytännön taitoja ja rohkaistumista. Partiossa lapsi pääsee kokeilemaan monenlaisia asioita tavalla, johon tavallisessa arjessa ei välttämättä tule mahdollisuutta. Samalla tekemisessä oli koko ajan vahva yhteen hiileen puhaltamisen fiilis. 

Leirin jälkeen Viholainen perheineen meni vielä paikallisten partiolippukuntien syyskauden avaustapahtumaan ja ilmoitti lopulta yhden lapsistaan partioon. Viholainen kannustaa muitakin huoltajia tutustumaan lastensa kanssa partioon, jos se on entuudestaan vieras harrastus. 

– Partiossa lapsi saa kokeilla monenlaisia asioita turvallisessa porukassa. Samalla opitaan taitoja, joista on hyötyä paljon partiota laajemminkin: yhteistyötä, itsenäisyyttä, ongelmanratkaisua ja luottamusta omiin kykyihin. Parasta on, ettei lapsen tarvitse olla valmiiksi rohkea tai osata kaikkea. Sinne mennään nimenomaan oppimaan. 

Taitojen ja tekemisen lisäksi Viholaiselle jäi vahvasti mieleen keskustelut, joita hän kävi partiolaisten kanssa. 

– Oli mahtavaa huomata, kuinka innostuneita he ovat harrastuksestaan ja kuinka ylpeydellä he puhuvat partiosta. Se kertoo minusta paljon siitä yhteisöstä ja merkityksestä, jonka partio voi ihmiselle antaa.

Kaupallinen yhteistyö


Tutustu sinäkin partioon!

Partioon tutustuminen käy helposti. Voit etsiä sinua lähimmät partiolaiset tai osallistua partiolaisten järjestämään avoimeen tapahtumaan. Tervetuloa tutustumaan!

Löydä lähimmät partiolaiset

Osallistu avoimeen partiotapahtumaan