Viola Nygren on aloittanut Suomen Partiolaisilla markkinointiviestinnän asiantuntijana. Viola tulee vahvistamaan varainhankinnan tiimin toimintaa markkinointiviestinnän tehtävissään, keskittyen mm. Partion Ystävien markkinoinnin sekä brändin kehittämiseen.

Viola on monipuolinen markkinoinnin ammattilainen, joka tuo mukanaan laajan kokemuspaletin sisältöjen ja digimarkkinoinnin parista. Ennen liittymistään Suomen Partiolaisten tiimiin on Viola toiminut yrittäjänä, toteuttaen yrityksille muun muassa sisältömarkkinointia, copywriting-projekteja, brändikuvauksia ja verkkosivu-uudistuksia. Lisäksi Viola on työskennellyt Syöpäsäätiöllä markkinointisuunnittelijana, jolloin hän toimi mm. Roosa Nauha – ja Movember-kampanjoiden ydintiimissä.
Vaikka Violan aiempi harrastuskokemus ei sisällä suoraa partiotaustaa, on hän tutustunut partioon oman lapsensa perhepartion myötä. Tämän lisäksi Viola on itse vannoutunut ulkoilun ystävä ja hakeutuu metsään lenkille tai retkeilemään aina kun mahdollista. Ulkoilun ohella Violan päivät täyttyvät 8- ja 5-vuotiaiden lastensa kanssa puuhailusta, liikunnasta, valokuvauksesta, lukemisesta ja kirjoittamisesta.
”Olen tyyppinä ja markkinoinnin tekijänä aktiivinen ja kunnianhimoinen. Samaan aikaan liputan vahvasti myös ilon puolesta: niin työt kuin koko elämäkin on tuplasti kivempaa hommaa, kun muistaa iloita ja nauraa.
Olen todella innoissani päästessäni vahvistamaan ja kehittämään Suomen Partiolaisten toimintaa oman osaamiseni kautta. On mahtavaa olla osana tätä huipputiimiä ja odotan innolla tulevaa!”