Turvallisesti yhdessä -verkkokoulutukseen ja -ohjeeseen on tehty päivityksiä. Kurssin sisältöön on tehty selvennyksiä, mutta toimintatavat pysyvät samoina. Uutena ominaisuutena kurssinäkymän oikeassa reunassa on nyt painike…
Lippukunnassa aloittaa vuosittain 20 sudaria. 10:stä aloittaneesta ehkä yksi on mukana vielä vaeltajanakin, joten tässä lippukunnassa on runsaan 10 vuoden kuluttua vaeltajalla myös samanikäinen kaveri….
Lippukunnanjohtajan tärkein tehtävä on pitää lippukunnan pyörät pyörimässä, niin, että koko jengi voi keskittyä olennaiseen. Ja se olennainen, sehän on ikäkausiryhmissä tapahtuva partiokasvatus! Jotta tyypit…
Lippukunnanjohtamisen salkku on painava, ja edelleen liian moni lippukunnanjohtaja kantaa sen yksin. Pitäisi muistaa ajatella hallituksen kokousten sisältöjä, johtajiston pestikeskusteluja, seurakuntayhteistyötä, budjetointia, uusien somekanavien sisältöjä,…
Johtokolmikoita hemmotellaan tänä vuonna! Johtokolmikko on lippukunnan sydän. Kun johtokolmikko pelaa hyvin yhteen, se säteilee positiivisesti koko lippukuntaan. Johtokolmikoiden tukeen on tänä vuonna jaossa riihikuivaa…
Aikuisen elämä partiossa pitää usein sisällään aika montaa paperinmakuista k:ta: kehittämistä, kouluttamista, kokoustamista, kirjoittamista… On tärkeää, ettei jumituta tekemään vain sitä, mitä aina on tehty,…
Lippukunnan johtamismallin uudistus lähti meillä lippukunnanjohtajasta – silloin minusta. Tulin pestiuskoon. Heräsin siihen, että kaikki lippukunnan ongelmat ratkaistaan ihmisillä. Onko lippukunnan tekijöitä rekrytty, perehdytetty, tuettu,…
Vuosiseloste on partion tärkein vuosittainen datankeruutyökalu, jonka tulosten avulla partiotoimintaa ja lippukuntien palveluja kehitetään niin piireissä kuin keskusjärjestössäkin. Vuosiselosteen täyttämisaika lähestyy kovaa vauhtia. Sanotaan, että…
Kaikkeen kiusaamiseen tulee puuttua aina. Minkäänlainen kiusaaminen ei ole hyväksyttävää riippumatta siitä, onko kiusaaminen toistuvaa vai yksittäinen tilanne. Kiusaajan eli kiusaamisen tekoja tekevän ja kiusatun eli…
Milloin viimeksi pysähdyitte pohtimaan, millaista partio omassa lippukunnassanne on? Miksi joku lopetti, johtajisto kahinoi tai toinen uupuu? Mikä on teidän supervoimanne ja juhlimisen arvoinen erityisyytenne?…
”Lopetan partion” kuulostaa aktiivisen harrastajan korviin ikävältä, vaikka lähdölle voi olla hyvä syy. Haluamme oppia paremmin ymmärtämään miksi partioharrastus päättyy, ja löytää ratkaisuja, miten voimme…
Partioliikkeen Maailmanjärjestö (WOSM) järjesti 22.-26.5. jo toistamiseen Euroopan alueen kasvuseminaarin. Suomesta oli mukana runsas osanotto. Mukana olivat Suomen Partiolaisten hallituksen varapuheenjohtaja Malin Lindholm sekä aluetyöstä…