Finnjamboree 2022 johtajia

HALUAISITKO SINÄ JOHTAA FINNJAMBOREEN VUONNA 2022?

Haluatko jättää jälkesi partion historiaan Suomessa? Onko "tavallisten" projektien johtaminen alkanut jo maistua puulta? Tunnetko partiolaisia laajalti, ja saat heidät mukaan pähkähulluihinkin hankkeisiin?

Aikasi on tullut, sillä Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter hakee nyt

Johtajia Finnjamboreelle 2022

Leiri järjestetään Evolla kolmen vuoden kuluttua ja se tullaan suunnittelemaan osin yhdessä vuonna 2021 järjestettävän Satahanka XIV:n kanssa. Paljon muuta siitä ei kuitenkaan vielä tiedetä. Selvää on että nykyaikaisen partioleirin tulee tukea liikkeen kasvua ja uutta strategiaa, sekä avoimuutta, moninaisuutta ja kestävää kehitystä. Kerro kuitenkin sinä meille millaisen leirin haluaisit partiolaisille ja partiosta kiinnostuneille järjestää, jos käytössäsi olisi kolme vuotta, kolme tuhatta tekijää ja järjestön ja piirien tuki?

Valinnat johtajapesteihin tehdään kesän 2019 aikana. Käsittelemme jokaisen hakemuksen erikseen ja valitsemme leirille kaksi tai kolme tasavertaista johtajaa. Jos haette pestiä yhdessä, jätättehän silti jokainen omat hakemuksenne Kuksaan. Leirinjohtajahaku on auki su 26.5.2019 asti, mutta haastattelut alkavat jo viikkoa aiemmin, joten toimithan nopeasti.

Finnjamboree 2022-rekrytiimi

Lasse Roiha    Maria "Hilla" Ruohola    Heikki Otsolampi
044 750 1847
Täytä hakemus