Finnjamboree 2022 / Kaavamestari

Kuhiseva kaupunkikeskusta, kahvilat ja kanootit sekä kotoisat kotipesät - ja kaikki nämä Evolla? Tule mukaan päättämään, missä harjataan hampaita ja missä lasketaan lampaita!

Haemme kaavamestaria vastaamaan Kajon leirikaavasta. Kaava on yksi leirin suunnittelun ja rakentamisen merkittävimmistä dokumenteista, sillä se kokoaa ja ohjaa kaikkea toimintaa leirillä. Kaavamestarit ovat osa leirikokemusryhmää kuuluen elämyksen osa-alueeseen.

Kaavamestareilta toivotaan intoa, halua ja inspiraatiota tehdä Kajosta toimivin suurtapahtuma henkilömuistiin. Pestissä pääset vastaamaan metsään rakentuvasta väliaikaisesta kaupungista yhdessä kaavamestariparisi sekä kaavatiimisi kanssa. Pesti antaa hyvän mahdollisuuden kehittää omia johtamistaitojaan sekä päästä vaikuttamaan n. 15 000 leiriläisen leirikokemukseen merkittävällä tavalla.

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus

Kaavoittajana keräät kaikilta leirin osa-alueilta tila- ja toiminnallisuustarpeita, ja muodostat niistä toimivan kokonaisuuden. Suunnittelet leirille paikkoja massoille ja pienille porukoille, riehumiselle ja hiljentymiselle. Huolehdit siitä, että leirialue on helposti haltuun otettava ja saavutettava. Sinulla on kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia sekä asioiden välisiä suhteita ja vaikutuksia.

Pestiin kuuluu merkittävä määrä muiden tekijöiden kontaktointia ja tarpeiden selvitystä sekä neuvottelua. Hyvät vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä pestissä. Pesti on myös hyvä keino kehittää omia vuorovaikutustaitoja sekä ammatillista osaamista.

Toivomme sinulta kokemusta leirielämästä. Eduksi on, että sinulla on kokemusta maankäytön suunnittelusta opinnoissa, työelämässä tai vaikkapa vapaaehtoistyön saralta. Edellytämme mestareiltamme aikaisempaa johtamiskokemusta joko partiosta tai sen ulkopuolelta. Lisäksi toivomme, että sinulla on perustaidot jostain cad-ohjelmasta.

Lisäksi toivomme, että sinulla on näkemys siitä, miten leiristä tehdään elämys.

Projektia tullaan työstämään pitkälti etänä O365-ympäristössä, joten hyvät projektinhallintaidot tulevat tarpeen.


Pestin kesto ja ajankäyttö
Pesti alkaa heti valinnan jälkeen ja päättyy loppuraporttien valmistuessa syksyllä 2022. Pestin työmäärä painottuu valmistelevaan työhön ennen leiriä ja vaatii ajankäyttöä useita tunteja viikossa alkaen heti.

Hae pestiä ja tule tekemään leirikokemusta like never before! Kerro itsestäsi, taustastasi ja siitä, miksi olisit rokkaava kaavamestari Kajolle.

Lisätietoja pestistä saat leirikokemuspäälliköiltä Noora Qvickiltä (+358 40 841 9794) ja Aura Pajamolta (+358 50 66481) (etunimi.sukunimi@partio.fi).

Lisätiedot


Täytä hakemus