Hanketyöryhmä SP:n kehitysyhteistyöhankkeeseen

Tiimi toimeenpanee ja seuraa Suomen Partiolaisten ja Ugandan molempien partiojärjestöjen yhteistä kehitysyhteistyöhanketta. Hankkeeseen on haettu ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyöhankkeille suunnattua hanketukea ja päätös rahoituksen myöntämisestä saadaan syksyn 2018 aikana. Tiimi toteuttaa ja seuraa Ugandassa toteutettavan hankkeen yhdessä ugandalaisten partiolaisten kanssa ja yhteydenpito Ugandaan on keskeinen osa työskentelyä. Lisäksi tiimi vastaa raportoinnista ulkoministeriöön. Pesti edellyttää yhteistyötä eri valiokuntien kanssa ja keskeinen painotus hankkeen näkymisessä Suomessa on viestinnässä ja globaalikasvatuksessa. Tähän kuuluu mm. Suomessa tapahtuvan toiminnan suunnittelua ja toteutusta. Tiimiin haetaan noin 5 henkilöä.

Pestissä pääsee oppimaan:

 

  • Kehitysyhteistyön ja järjestötyön taitoja

  • Kehitysyhteistyöhankkeen hankesyklin, painottuentoteutukseen ja seurantaa

  • Hankehallinnon periaatteet

  • SP:n kansainvälisestä yhteistyöstä, erityisesti Ugandaan

  • Tiimityöskentelystä kansainvälisessä yhteisössä jatiiminjäsenten tukemisesta


Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus

Pesti edellyttää aihealueen riittävää tuntemusta. Pestauksessa on ensisijaisesti tiimi, jolloin jäsenien yksilölliset osaamiset huomioidaan koko ryhmän edunmukaisesti. Jokaiselta jäseneltä ei edellytetä kaiken osaamista, mutta joitain seuraavista taidoista tai kokemuksesta edellytetään pestin ansiokkaaseen toteuttamiseen:

  • Kiinnostusta kehitysyhteistyöhön

  • Kehitysyhteistyöhankkeiden suunnittelu/toteuttaminen

  • Hyvät yhteistyötaidot ja ongelmanratkaisutaidot

  • Kulttuurien tuntemus ja kokemus kansainvälisestä toiminnasta

  • Projektinhallintataidot

  • Taloushallinnan taidot ja aikaisempi kokemus projektientaloushallinnasta


Täytä hakemus