Johtamisverkoston jäsen

Johtamisverkosto on Suomen Partiolaisten vapaaehtoistuen valiokunnan alainen verkosto, jonka tavoitteena on, että partiossa johdetaan paremmin. Verkoston tehtävänä on mahdollistaa puitteet johtajuuden kehittämiseen partiossa ja innostaa partiolaisia hyvään johtajuuteen. Verkosto vastaa partion johtamiskäsityksen kehittämisestä. Verkosto toimii esimerkiksi tuottamalla käytännöllisiä työkaluja piireille, lippukunnille ja projekteille. Lisäksi verkosto tekee koulutusmateriaaleja ja kouluttaa jonkin verran itse.

Pestissä pääset:
- Vaikuttamaan Suomen partiolaisten johtamiskäsityksen suuntaan ja tulkintaan
- Vaikuttamaan valtakunnallisesti siihen miten johtaminen nähdään partiossa
Pestivaatimukset:
Pystyt toimimaan ryhmässä yhdessä erilaisten ihmisten kanssa ja löytämään yhdessä ratkaisuja
- Suhtaudut johtajuuden kehittämiseen ratkaisulähtöisesti
- Sinulla on ajatuksia siitä millaista johtamisen partiossa tulisi olla tulevaisuudessa
-Pystyt edistämään sovittuja/oman vastuualueesi asioita itsenäisesti kokousten välissä
Täytä hakemus