Kehittämön yhteistyökymppi

Oletko kiinnostunut organisoinnista ja yhteistyöstä monien muiden osa-alueiden kanssa? Onko eri osa-alueiden toimiva yhteistyö aina tuonut hymyn huulillesi ja saanut sinut ylpeäksi nähdessäsi, kuinka yhteistyö sujuu saumattomasti? Hae Kajon kehittämön yhteistyökympiksi!


Kajon Kehittämötiimi pystyttää Evolle upean tukikohdan osaamiselle, kehittymiselle ja rennolle olemiselle. Tämä Kehittämö (tai mikä vain -mö) mahdollistaa Kasvatuksen eri toimijoille yhteisen toimitilan, osallistujille miellyttävän ympäristön vaikkapa osaamismerkkituen hakemiseen tai luotsaamiselle ja fasilitoi puitteitta koulutuksille, vapaa-ajan ohjelmille ja erilaisille kumppaneille. Alueella tapahtuu myös mahtavaa Pop-up ohjelmaa, jonka ympärillä myös MÖ:läiset pääsevät pyörimään.


Kehittämö-ryhmä huolehtii nimensä mukaisesti leiriläisten kehittymisestä pestissään ja pestin ulkopuolella, sekä osaamisen tunnistamisesta ja leiriläisten henkisestä hyvinvoinnista. Kehittämössä pääset vaikuttamaan onnistuneeseen leirikokemukseen tukemalla jaksamista ja uuden oppimista.


KehittäMÖ yhteistyökymppinä vastaat kumppanuuksistamme niin Kajo-organisaation sisä- kuin ulkopuolellakin Saat tueksesi Kehittämömestarin ja -tiimin, sekä monipuolisia ja asiantuntevia verkostoja. Pestin valitaan kaksi kymppiä, joten yksin ei tarvitse puuhata. Pesti päättyy leirin jälkeen syksyllä 2022.


Kiinnostuitko? Ole rohkeasti yhteydessä jos kaipaat lisätietoja!

Lisätietoja antaa kehittäMömestari Janeta Turku (Janeta.turku@partio.fi) 040 8432889

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus

Kymppipesti on johtamispesti, jossa saat leirin aikana johdettavaksesi itse suunnittelemasi ja rekryämäsi joukon tekijöitä jotka auttavat sinua toteuttamaan suunnitelmasi. Toivommekin, että sinulla on kokemusta johtamisesta joko partiosta tai sen ulkopuolelta.


Pesti edellyttää sitoutumista Kajon kasvatustavoitteisiin sekä reiluun, tasapuoliseen ja mielekkääseen johtamiseen. Pestiin haetaan yksin tai parin kanssa.

Pesti edellyttää osallistumista yhteisiin Teams-palavereihin noin kerran kuussa. Lisäksi aikaa kuluu oman tiimin johtamiseen sekä yhteistyöhön muiden Kajon toimijoiden kanssa. Pestissä toimitaan suomeksi.


Täytä hakemus