Kokemusohjelmapäällikkö, PäPa Piirileiri 2024 (Ohjelma & Kasvatus)

Meillä on ilo luoda 6000 partiolaiselle unohtumatonta ohjelmaa piirileirille 2024 ja haluamme muodostaa huipputiimin toteuttamaan sitä. Meidän huipputiimiimme kuuluu erilaisella kokemuksella, taustalla ja ajatuksilla varustettuja ihmisiä. Haluamme luoda tiimiin, jossa on avoin ilmapiiri ja turvallista olla. Hyvässä tiimissä kaikki tulevat kuulluksi sekä hulluimmatkin ideat sanotaan ääneen. Meille on tärkeää, että jokainen jaksaa ja kukoistaa pestissään. Tavoitteenamme on pestin jälkeen, että sinulla on ollut hauskaa ja olet saanut mielettömiä asioita aikaan.

Piirileirillä on yhteensä kuusi ohjelmapäivää ja kerrallaan ohjelmapäivään osallistuu noin 500 sudenpentua, seikkailijaa, tarpojaa ja/tai samoajaa. Uskomme, että juuri sinä olet etsimämme henkilö innostuessasi ainutlaatuisen partioleirin tekemisestä ja haluaisit tehdä sitä vaikuttamalla kahden leiripäivän sisältöön. Etsimme yhteensä kuutta ohjelmapäällikköä, joista muodostetaan kolme päällikköparia. Pestiin voit hakea yksin tai yhdessä parin kanssa. Ohjelmapäälliköiden lisäksi tiimiimme kuuluu oheis- ja yhteisohjelmapäällikköparit.

Pestin sisältö:
Kokemusohjelmapäällikkö vastaa yhdessä päällikköparinsa kanssa kahden leiripäivän ohjelmakokonaisuudesta ja partion kasvatustavoitteiden toteutumisesta. Lisäksi ohjelmapäällikköparina pääset:
· rakentamaan oman tiimisi rekrytoimalla ja pestaamalla
· suunnittelemaan ja toteuttamaan monipuolista ohjelmaa leirin osallistujille · määrittämään leirin tavoitteiden toteutumisen keinot Ohjelman & Kasvatuksen osa-alueella
· vastaamaan oman osa-alueesi budjetista ja hankinnoista
· varmistamaan ohjelman saavutettavuuden, vastuullisuuden ja turvallisuuden
· toimimaan pestiesihenkilönä tiimiläisillesi ja huolehtimaan heidän hyvinvoinnistaan

Kerro vapaamuotoisessa hakemuksessasi lyhyesti itsestäsi ja taustastasi. Kerro myös miksi haluaisit juuri tähän pestiin ja miksi juuri sinä olisit loistotyyppi ohjelman ja kasvatuksen tiimiin?

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus

Kokemusohjelmapäällikölle on eduksi:
- into ja ideat ohjelman suunnitteluun ja toteuttamiseen.
- partio-ohjelman ja -kasvatustavoitteiden tuntemus.
- taito pidellä lankoja käsissä.
- hyppysellinen partioaatetta ja kyky heittäytyä.
- kyky astua eri ikäisten leiriläisten kumppareihin, eli ymmärtää eri ikäkausien tarpeita ja kiinnostuksen kohteita.
Ennen kaikkea arvostamme motivaatiota olla mukana maailman elämyksellisimmän partioleirin tekemisessä.

Mitä pesti tarjoaa sinulle?
- eturivin paikan päästä vaikuttamaan piirileirin 2024 ohjelmaan.
- mahdollisuuden oppia, kokea ja kehittyä johtajana sekä haastaa itseäsi.
- innostavan tiimin, jossa kaikki pääsevät toteuttamaan omia ideoitaan.
- unohtumattoman seikkailun kohti suurta tuntematonta.

Lisätiedot

Pestin kesto/Ajankäyttö:
Pestin kesto on 1,5 vuotta (joulukuuhun 2024).
Ohjelman ja kasvatuksen osa-alue järjestää kaksi suunnittelupalaveria (kesäkuussa ja helmikuussa) sekä kaksi suunnitteluseminaaria (syyskuussa ja marraskuussa), joihin toivomme sinun osallistuvan kuukausittaisten kokousten lisäksi.

Lisäksi pääset itse määrittämään oman osa-alueen suunnitteluajankohtien ja -tapojen toteuttamisen (esimerkiksi kokoukset, suunnittelupalaverit ja –semmat).

Yhteystiedot:
Mietityttääkö hakeminen, puuttuuko pari tai muita terveisiä niin laita rohkeasti viestiä!

Lari Jyrhämä
0 50 404 7837
lari.jyrhama (ät) partio.fi

Mea Tuominen
0 50 569 2778
mea.tuominen (ät) partio.fi

Täytä hakemus