Konfliktikymppi (3 hlö) – Finnjamboree KAJO 2022

Valtiomuotoja, yhteiskunnallista vaikuttamista, politiikkaa, medialukutaitoja ja rauhanneuvotteluita. Kuulostaako paluulta peruskoulun yhteiskuntaopin tunneille? Ehkä, mutta sitä se ei kuitenkaan ole. Kajon Rauhalaakso on yhteiskunnallisten teemojen ympärille rakentuva salapoliisiseikkailu täynnä konflikteja, korruptiota, yllättäviä juonenkäänteitä ja hauskoja aktiviteetteja, ja me haluamme juuri sinut mukaan ratkaisemaan mysteerin!

Rauhalaakso on yksi Kajon kuudesta ohjelmalaaksosta. Jokainen laakso tarjoaa leiriläisille oman teemansa mukaisia elämyksiä, kokemuksia ja oppeja, ja kuhunkin laaksoon osallistuu kuutena päivänä noin 2000 leiriläistä kaikista leirin ikäkausista. Rauhalaakson keskiössä on erikoinen ja salaperäinen valtio, joka pyrkii hallitsemaan kansalaistensa toimintaa kyseenalaisinkin keinoin, mutta kaikki eivät onneksi niele tätä pureksimatta. Laaksopäivän aikana osallistujat selvittävät mysteeriä toimittajan roolissa osallistuen samalla hauskoihin aktiviteetteihin, joiden tavoitteina on kehittää osallistujan medialuku-, oikeudenmukaisuus-, empatia- ja neuvottelutaitoja.


Konfliktikymppinä vastaat yhdestä tai kahdesta Rauhalaaksoon toteutettavasta rastista, joiden teemat liittyvät neuvottelutaitoihin. Rasteilla on tarkoitus päästä tutustumaan vuorovaikutuksen eri muotoihin, päätöksentekoon konfliktitilanteessa sekä pohtimaan tunteiden ja mielipiteiden yhteensovittamista. Nollasta ei siis tarvitse lähteä liikkeelle suunnittelun kanssa, mutta olemme avoimia myös kymppien uusille ideoille ja ajatuksille!

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus

Kympin tehtävänä on vastata rastistaan kokonaisuutena, ja käytännössä pestiin kuuluu esimerkiksi suunnittelua, hankintoja, rekrytointia sekä tietenkin rastien käytännön toteutus leirillä tiimin kanssa. Kymppipesti on johtamistehtävä, jossa saat leirin aikana johdettavaksi joukon tekijöitä, jotka tuovat suunnitelmat eloon leirin aikana. Toivommekin, että sinulla olisi jonkin verran kokemusta johtamisesta sekä ainakin jostakin mainituista tehtävistä joko partiosta tai sen ulkopuolelta. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse osata, innostus ja halu oppia auttavat tässä pestissä pitkälle.

Tässä pestissä sinun ei tarvitse toimia yksin, vaan pääset osaksi huikeaa Rauhalaakson tiimiä, joka koostuu laaksopäälliköstä, laaksomestareista sekä muista kympeistä. Meillä on vahva kutina siitä, että salapoliisiseikkailumme tulee olemaan täysin uudenlainen tapa lähestyä yhteiskunnallisia teemoja partiossa, ja että niin tekijät kuin osallistujatkin tulevat viihtymään sen parissa.

Lisätiedot

Pesti alkaa syksyllä 2021, ja päättyy leirin jälkeen syksyllä 2022. Pestissä toimiminen edellyttää osallistumista laakson yhteisiin suunnittelukokouksiin Teamsissa noin kerran kuussa sekä viikonloppuseminaareihin joitakin kertoja vuodessa. Lisäksi aikaa kuluu laakson suunnitteluun ja johtamiseen sekä oman vastuualueen edistämistä muiden laaksojen kanssa sovitusti kokousten ulkopuolella. Pestissä toimitaan suomeksi.  


Kiinnostuitko? Ole rohkeasti yhteydessä jos kaipaat lisätietoja, niin jutellaan! 


Eerika Kihlström

eerika.kihlstrom@partio.fi

Täytä hakemus