Etsimme operaatiokeskuspäällikköä johtamaan Finnjamboree 2028 Lumon operaatikeskuksen suunnittelua ja toimintaa. Operaatiokeskus on ylläpitää koko leirin yleistä tilannekuvaa sekä koordinoi ja yhteensovittaa eri toimijoiden tarpeita ja aikatauluja erityisesti leirin aikana. Operaatiokeskus toimii yhteisenä rajapintana kaikkiin leirin osa-alueisiin ja tekee läheistä yhteistyötä mm. viestinnän ja turvallisuuden kanssa.
Operaatiopäällikön pesti on paripesti ja päällikköpari omistaa leirin operaatiokeskuksen toiminnot. Päälliköt pestaavat itselleen tiimin, jonka kanssa leiristä tulee paras paikka tehdä vapaaehtoistyötä. Tavoitteena on, että tekijät jaksavat ja haluavat jatkaa uusissa pesteissä vielä Lumon jälkeen. Päälliköt saavat suunnitella tiimin kokoonpanon siten, että jokaiselle operaatiokeskuksen toiminnolle löytyy tarvittava määrä tekijöitä.
Operaatiokeskuspäälliköt kuuluvat Palveluiden osa-alueen johtoryhmään sekä laajennettuun leiritoimikuntaan.
Pestiin valittavat henkilöt pääsevät vaikuttamaan operaatiokeskuksen kokonaisuuden lopulliseen sisältöön ja sen kehittämiseen kokonaisuudessaan kestävämpään suuntaan.
Finnjamboree Lumo on Suomen Partiolaisten valtakunnallinen suurleiri ja yksi maan suurimmista nuorten tapahtumista, joka toteutetaan monivuotisena projektina. Leiri toteutetaan Evolla kesällä 2028. Pestissä toimit osana tätä kokonaisuutta ja mahdollistat omalla työlläsi tuhansien osallistujien leirikokemuksen yhteisen visiomme mukaisesti. Työ on pitkäjänteistä ja yhteistyöpainotteista, ja sitä tehdään laajassa vapaaehtoisten verkostossa ennen leiriä, sen aikana ja myös sen jälkeen. Finnjamboree-pesti tarjoaa mahdollisuuden kehittää taitoja isossa projektissa ja olla mukana luomassa merkityksellistä yhteistä kokemusta. Finnjamboree-projektissa rakennetaan yhdessä ainutlaatuinen kokemus – ja jokainen pesti tukee sitä, että leirillä on turvallista, sujuvaa ja merkityksellistä olla.
Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus
Pestissä onnistumisessa auttavat ymmärrys suurtapahtuman toteuttamiseen liittyvistä tieto- ja koordinointitarpeista sekä kokemus suurleirillä operaatiokeskusta vastaavassa toiminnossa toimimisesta. Operaatikeskuksen toiminta voi leirin aikana olla ajoittain hektistä, joten hyvä paineensietokyky on auttaa tehtävässä toimimisessa. Operaatiokeskuksen ollessa uudehko tulokas suurleiritoiminnoissa, pestiin valittavalla on hyvä olla kykyä luoda toiveista ja visioista konkreettista toimintaa mutta myös kykyä rajata ja priorisoida operaatiokeskuksen toimintaa resurssien mukaisesti. Valittavat henkilöt vaikuttavat kaikkien tekijöiden ja osallistujien leirikokemukseen. Tämän takia valittavien henkilöiden tulee kyetä toimimaan erilaisten ihmisten sekä toimintatapojen kanssa. Lumo 2028 leiritoimikunta on linjannut, että päällikköpesteihin vaaditaan 18 vuoden ikää.
Pesti alkaa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään lokakuussa 2026 ja päättyy vuoden 2028 lopussa. Pesti vaatii aktiivista ajankäyttöä melko paljon heti pestin aluksi syksyllä 2026 ja sen jälkeen säännöllisesti arviolta muutama tunti viikossa, sisältäen pestin substanssitekemisen sekä osa-alueen ja oman ryhmän johtamisen ja kokoukset sekä pestaajana toimimisen. Pestiin sisältyy myös eri organisaatiotasojen viikonloppuseminaareja, joihin menee 2-3 viikonloppua/ toimintakausi. Tekemisen intensiteetti vaihtelee projektin edetessä.
Pestiin valittavan tulee sitoutua projektin tavoitteisiin, reunaehtoihin ja toimimaan SP:n ohjeiden mukaisesti. Toivomme hakijoita kaikista A-jäsenistä ja projektissa on mahdollista toimia molemmilla kotimaisilla kielillä.
Lisätiedot
Finnjamboree 2028 Palvelujohtajat
Mika Honkanen
Oona Pentala-Nikulainen
etunimi.sukunimi@partio.fi