Value Based Leadership -ryhmän puheenjohtaja (pari)

Value Based Leadership -ryhmän puheenjohtajana johdat VBL-koulutuksien toteuttamista Suomessa. Ryhmän vastuulla on VBL-koulutuksien järjestäminen sekä kehittäminen. Johdat yhdessä johtajaparin kanssa noin 10 henkilön ryhmää, johon kuuluvat koulutuksenjohtajien ja fasilitaattorien valinnasta sekä tukemisesta, mentoroinnista, viestinnästä, sisällön kehittämisestä ja tutkimuksesta kiinnostuneita tiimiläisiä. Toimit myös valittavien koulutuksen johtajien pestaajana. VBL-ryhmän puheenjohtajana valmistelet ja johdat vuoden aikana n. 8 kokousta sekä rekrytoit ja perehdytät ryhmän jäsenet. Osallistut myös koulutuksen osallistujien valintaan. Puheenjohtajana olet mukana mahdollistamassa koulutusten yritysyhteistyötä ja osallistut koulutuksen kehittämistä koskevaan yhteydenpitoon Ruotsiin. Lisäksi kuulut jäsenenä vapaaehtoistuen valiokuntaan ja sinulla on mahdollisuus osallistua keskeisiin Suomen Partiolaisten tapahtumiin. Haemme nyt VBL-ryhmän johtoon puheenjohtajaa tai puheenjohtajaparia.

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus

Tärkeintä on halu kehittää arvopohjaista johtajuuskoulutusta ja johtaa asiantuntija-ryhmän toimintaa. Kokemus vahvasti kokemuksellisen koulutukseen osallistumisesta, sellaisessa kouluttamisesta ja/tai johtamisesta on hyödyksi. Ryhmän johtaminen on sinulle tuttua ja osaat toimia erilaisista taustoista tulevien asiantuntijoiden kanssa. Ymmärrät, että VBL:lla on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä koko vapaaehtoistyön kentässä ja yritysyhteistyö on merkittävä osa koulutusta. Tehtävässä pääsee oppimaan ihmisten johtamista, viestintää, toiminnan suunnittelua ja seurantaa sekä vapaaehtoisten innostamista ja motivointia.

Lisätiedot

Value Based Leadership on kokemusperäinen johtajuuskoulutus 20–27-vuotiaille nuorille. Koulutukseen voivat hakea kaikki ikäryhmään kuuluvat nuoret, jotka toimivat vapaaehtoisuuteen perustuvassa johtamistehtävässä omassa elämänpiirissään.

Lue lisää VBL-koulutuksesta: www.parempaajohtajuutta.fi

Täytä hakemus