Yö Kylässä muuttaa tavallisen retken uudenlaiseksi seikkailuksi. Tapahtumassa tarpojat viettävät Yönsä Kylässä ja pääsevät yöpymään paikkaan, jossa yöpymisestä tarpojat ovat voineet vain unelmoida. Miltä kuulostaisi esimerkiksi yö leffateatterissa kavereiden kanssa? Tapahtumat ovat suunnattu tarpojaikäisille ja niiden tarkoituksena on mahdollistaa nuorille unohtumattomia kokemuksia, joita ei saa muualta.
Projektiryhmän jäsenen pestissä pääset luomaan ja hiomaan täysin uutta tapahtumakonseptia sekä tukemaan lippukuntia yöpymistapahtumien järjestämisessä. Tuki sisältää esimerkiksi kiinnostuneiden lippukuntien kontaktointia, lippukunnan kanssa tapahtumakonseptin läpikäyntiä sekä suunnittelussa auttamista. Toiveena on, että projektiryhmän jäsenet pääsisivät myös paikalle tapahtumiin. Tapahtumissa pestiin kuuluu tapahtuman kulussa tarvittaessa auttaminen ja palautteen keruu osallistujilta sekä tapahtuman aikuisilta. Palautteen jälkeen konseptia hiotaan yhdessä ensi syksyn aikana ja lopullinen materiaali julkaistaan alkuvuodesta 2027.
Tapahtumat ovat osa tarpojille ja samoajille suunnattua pitovoima-kampanjaa, jonka tarkoituksena on varmistaa mahdollisimman monen tarpojan ja samoajan viihtyminen partiossa.
Yö Kylässä -tapahtumien lisäksi kampanja sisältää muun muassa nuorille suunnattuja sosiaalisen median sisältöjen ideointia ja toteutusta, työelämäkumppanuuden lukiolaisten kanssa sekä paljon muuta. Pestin tarkempi sisältö on sovittavissa oman mielenkiinnon mukaan.
Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus
Pesti alkaa 1.4.2026 ja päättyy 31.12.2026
Toivomme, että olet aiemmin ollut mukana järjestämässä tapahtumaa tarpojille tai samoajille tai markkinointitempausta. Nämä eivät kuitenkaan ole välttämättömiä vaan tärkeintä on innostus ja kiinnostus kehittää yhdessä tarpojien ja samoajien partiopitoa.
Lisätietoa pestistä antaa
Erika Andersen
p. 0453304584
erika.andersen@partio.fi
Täytä hakemus