L-SP HAKU: Mentorointiohjelma 2020, MENTORI

Mentorointiohjelma 2020 – hae mukaan 1.10.-15.11.2019!


L-SP:n Mentorointiohjelma 2020

Mentorointiohjelman tavoitteena on tukea lippukunnanjohtajia, ohjelmajohtajia ja pestijohtajia sekä piirin luottamushenkilöitä. Mentorointiohjelmaan kuuluu henkilökohtaisten tapaamisten lisäksi kolme yhteistä tapaamista 26.1., 24.5. ja 22.11.2020. 

Mukaan mentorointiohjelmaan voi ilmoittautua Kuksan kautta 1.10.-15.11.2019.


Mitä mentorointi on?

Mentoroinnin tavoitteena on antaa henkilökohtaista tukea osallistujalle (aktori). Jokainen aktori saa oman mentorin, jonka kanssa tavataan säännöllisesti vähintään kuusi kertaa. Mentorointisuhteessa on kyse luottamuksellisesta ja avoimesta vuorovaikutussuhteesta, jossa molemmat oppivat toisiltaan. Kehittyminen tapahtuu keskustelujen ja asetettujen tavoitteiden avulla. Mentorointisuhteesta ei raportoida kenellekään, se on täysin kahdenkeskeinen luottamuksellinen suhde. 


Lähde mukaan jakamaan osaamistasi ja kokemustasi (Mentori)

Partiossa mentori ohjaa omalla osaamisellaan ja kokemuksellaan toisen vapaaehtoisen kehittymistä johtajana. Mentorin rooliin kuuluu tarjota ohjausta sekä olennaisia neuvoja, tietoja ja taitoja. Mentorin tehtävään voi kuulua myös rakentavan palautteen antaminen, tukeminen päätöksenteossa ja aktorin innostaminen. Mentorin tehtävässä keskeisiä asioita ovat vuorovaikutustaidot, kuunteleminen, uskallus kertoa itsestään/kokemuksestaan ja valmius jakaa osaamistaan. 



Lisätietoja

Eveliina Virtanen, eveliina.virtanen@partio.fi, Aikuis- ja luottisryhmä

Mentorointi SP:n nettisivuilla: https://www.partio.fi/lippukunnille/pestien-tuki/mentorointi/