Ota seuraava askel partiopolullasi - lähde mukaan partiojohtajaperuskoulutukseen!
Haluatko kasvaa johtajana, oppia uutta partion taustasta ja saada varmuutta oman pestisi hoitamiseen? Tule mukaan partiojohtajaperuskoulutukseen, joka tarjoaa sekä konkreettisia taitoja että uusia kavereita eri puolilta Uuttamaata!
Koulutuksen aikana syvennytään partion ytimeen: partiomenetelmään, johtamiskäsitykseen ja lippukunnan toiminnan kokonaisuuteen. Pääset oppimaan sekä itsesi johtamisesta että projektien vetämisestä – ja samalla saat eväitä onnistua tärkeimmissä lippukuntatehtävissä.
Kurssi on suunnattu vähintään 18-vuotiaille partiolaisille, joilla on jo jonkin verran kokemusta johtamisesta ja peruskäsitys partio-ohjelmasta. Koulutus sopii erityisen hyvin myös Kaiku 2026 -piirileirillä erilaisissa johtajatehtävissä toimiville – saat kurssilta varmuutta, työkaluja ja inspiraatiota oman pestisi hoitamiseen.
Koulutus koostuu kahdesta viikonlopusta sekä johtamisharjoituksesta, joka toteutetaan omassa lippukunnassa tai piirissä kokeneemman partiojohtajan tuella. Lisäksi kurssiin kuuluu Turvallisesti yhdessä -koulutus, jonka voit suorittaa itsenäisesti verkossa.
Tämä koulutus ei ole pelkkää teoriaa – viikonloput täyttyvät tekemisestä, keskusteluista ja oivalluksista yhdessä muiden johtajapolulla kulkevien kanssa.
Kurssikerrat:
1. osa: 10.-12.4.2026 Rahtijärven kämpällä Evolla
2. osa: 21.-23.8.2026 Nummen Samoojien kämpällä Rasalla Lohjalla
Information in English
Training for guide and scout leaders is an allround course for everyone over 18 years old. You’ll learn f.ex. about leading, project management, scout method and non-profit organisation’s management. The course consists of two weekends plus a leading practice event held in your own local scout group. For participation in English, please inquire from the course leader.
Training for guide and scout leaders is an allround course for everyone over 18 years old. You’ll learn f.ex. about leading, project management, scout method and non-profit organisation’s management. The course consists of two weekends plus a leading practice event held in your own local scout group. For participation in English, please inquire from the course leader.
Ilmoittaudu viimeistään: 22.3.2026
Osallistumismaksu: 110 € (maksajana lippukunta)
Lisätietoja: Kaisa Artismaa, kaisa.artismaa@partio.fi , 0504908851
Ilmoittautumisasioissa piiritoimisto, uusimaa@partio.fi/050 446 0057
Lue lisää Rahtijärven kämpästä
Lue lisää Rasasta
Lue lisää Rahtijärven kämpästä
Lue lisää Rasasta
Tapahtuman saavutettavuus
Tapahtumassa on huomioitu
Koulutus, Ohjelma, Kieli, Näköaisti, Lepo ja yöpyminen, Lääkitys ja ensiapu, Hyvä olla, Katsomus, Ruoka