Näin lahjoituksesi auttaa

Kun lahjoitat Partion ystävät -rahastoon, annat lapselle mahdollisuuden harrastaa Suomessa. Harrastuksen avulla lapsi saa mahdollisuuden elinikäisiin ystävyyssuhteisiin ja kokemuksiin, joita ei muualta voi hankkia.

Kaikilla perheillä ei ole varaa lasten harrastusmaksuihin. Vaikka partio on suhteellisen edullinen harrastus, ovat jäsenmaksu, leirimaksut ja varustehankinnat osalle liikaa. Partion ystävät -rahaston tuella edistämme lasten tasa-arvoista mahdollisuutta harrastaa myöntämällä  jäsenmaksuvapautuksia sekä leiristipendejä. Lahjoitusten avulla pystymme varmistamaan, että kaikilla lapsilla olisi mahdollisuus harrastaa. Ettei kukaan jäisi yksin.

Harrastus on tutkitusti yksi parhaista keinoista ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Hyvä harrastus tarjoaa turvallisen ympäristön kasvaa ja oppia sekä löytää ystäviä. Partiota voi harrastaa lähes jokaisessa Suomen kunnassa, 750 partion paikallisyhdistyksessä. Partioharrastus on aidosti saatavilla lähes kaikkialla Suomessa.

Partio on ollut minulle aina harrastus, jossa viihdyn ja saan olla oma itseni; jossa tapaan uusia ystäviä ja saan rentoutua ja pitää hauskaa. Olen kuitenkin useinkin joutunut jäämään leireiltä ja tästä partiofiiliksestä pois, kun perheemme sen hetkinen rahatilanne ei yksinkertaisesti riitä leirimaksuun.

Lahjoita nyt

Yli 1 200 partiolaista tarvitsee tukea jäsenmaksuun joka vuosi

Olemme partiossa nähneet konkreettisesti, miten moni perhe kamppailee taloudellisten vaikeuksien kanssa. Jäsenmaksuvapautusta anovien määrä kasvaa joka vuosi. Tällä hetkellä jäsenmaksuvapautus myönnetään vuodessa yli 1 200 lapselle ja nuorelle.

Leirit ovat partioarjen kohokohtia ja tärkeitä kokemuksia. Leiristipendejä myönnetään isoille leireille. Aiemmin Partion ystävien tuella on myös myönnetty varustepaketteja sadoille lapsille.

Teemme jatkuvasti töitä, jotta jäsenmaksuvapautus voitaisiin myöntää mahdollisimman monelle sitä tarvitsevalle. Partion ystävät -stipendirahaston avulla tuemme jäsenmaksuvapautuksilla ja leiristipendeillä niitä lapsia ja nuoria, joilla raha olisi este harrastamiselle.

Kiitos, että autat!

Tyttäremme nauttii luonnossa liikkumisesta. Sillä on rauhoittava ja tasoittava vaikutus häneen. Olisi todella surullista, jos lapseni joutuisi jäämään pois hänelle rakkaista toiminnoista vähävaraisuutemme vuoksi.

Miten lahjoitus käytetään?

  • 70 eurolla mahdollistetaan yhden lapsen partioharrastus vuoden ajaksi.
  • 11 euron kuukausilahjoituksella mahdollistetaan kahden lapsen partioharrastus vuoden ajaksi.
  • 1 000 eurolla 5-10 lasta saa viikon kestävän leirielämyksen.
  • Tavoitteemme on kerätä vuosittain 84 000 euroa jäsenmaksuvapautuksia varten. Sillä pystymme tarjoamaan yli 1 200:lle  tukea tarvitsevalle partion jäsenyyden.
  • Vuoden aikana lapsi pääsee noin 40:een viikkotapaamiseen ja oppii runsaasti erilaisia taitoja koulutettujen vapaaehtoisten ryhmänjohtajien opastuksella. Lisäksi hän voi osallistua yhdessä ryhmän kanssa erilaisille retkille ja leireille.

Kuva: Netta Hautamäki