Meille partiolaisille yhdessä tekeminen on tärkeää. Se näkyy toimintamme kaikilla osa-alueilla. Yhteistyö erilaisten sidosryhmien kanssa on vakiintunut vuosien aikana. Yhteistyötä tehdään pitkäjänteisesti ja tällä saadaan vaikuttavuutta aikaan sekä partiolle, että kumppanille. Yhteistyötä voidaan tehdä monella tavalla, ohessa muutama esimerkki toiminnasta.
Tapahtumat
Tapahtumat ovat yksi näkyvimmistä tavoista tehdä yhteistyötä. Partio järjestää yli 12 000 leiriä, retkeä tai tapahtumaa vuosittain. Tapahtumat ovat luonteeltaan ja osallistujamäärältään hyvin erilaisia. Lippukunnat, eli paikallisyhdistykset, järjestävät omia retkiään ja leirejä, joissa osallistujamäärä on muutamasta kymmenestä muutamaan sataan. Partiopiirit taas järjestävät piirileirejä, joissa osallistujia on satoja ja jopa tuhansia riippuen partiopiirin koosta.
Suomen Partiolaiset taas muun muassa järjestävät Johtajatulet joka toinen vuosi. Tapahtuma on aikuisille suunnattu johtamisen metsäseminaari. Tällöin yli 3000 johtamisesta kiinnostunutta partiolaista ja ei vielä partiolaista kokoontuvat viikonlopuksi Hämeenlinnan Evon leirialueelle inspiroitumaan ja oppimaan. Nuorten oma tapahtuma Explo taas järjestetään joka kolmas vuosi ja tällöin kaupunki täyttyy 15–17-vuotiaista partiolaisista viikonlopuksi.
Tapahtumissa kumppanimme voivat osallistua ohjelman tuottamiseen, tavoittavat aktiivisen kohderyhmän ikäluokasta riippumatta ja voivat tehdä arvokasta brändityötä. Tapahtumia voi tukea taloudellisesti, tuotelahjoituksilla tai olla osana ohjelmaa. Kumppaneidemme avulla pystymme pitämään osallistujamaksut kohtuullisena, jotta kaikilla olisi mahdollisuus osallistua tapahtumiin tulotasosta riippumatta. Tämän lisäksi saamme arvokasta asiantuntijuutta kumppaneiltamme.
Millaisesta yhteistyöstä olet kiinnostunut?
Ota yhteyttä niin jutellaan lisää
Sanna Rajala
Kumppanuuspäällikkö
sanna.rajala@partio.fi
+358405700742
Kansikuva: Iiro Kaisla