Fisut ry

~Fisusti näkyvillä vuodesta 2013~ 

Tervetuloa mukaan nuoreen lippukuntaamme! Järjestämme meripartiohenkistä toimintaa Kalasataman alueella, jossa tavoitteemme on kasvaa aktiiviseksi paikallistoimijaksi ja partioharrastuksen mahdollistajaksi. Lippukuntaamme ovat tervetulleita kaikenikäiset, 7-vuotiaista ylöspäin kaikki nuoret ja aikuiset! 

Blub blub! Löydät meidät Instagramista @fisut_ry


Alla toiminnastamme

Fisuissa on ryhmätoimintaa 7-17 vuotiaille, sitä vanhempia kannustamme lähtemään rohkeasti ja uteliain mielin mukaan kokeilemaan meripartiotoimintaa ja vapaaehtoisiksi. Partiolippukuntamme vapaaehtoisista monet ovat aloittaneet aikuisiällä ja ovat päässeet löytämään itsestään uusia taitoja.

Kokoontumispaikkamme eli kolomme on osoitteessa Pääskylänkatu 3, jonka lisäksi meidät bongaat siniset huivit kaulassa tekemässä partio-ohjelmaa Sörnäisen alueella, Kalasatamassa ja Mustikkamaalta.

Voit myös kertoa kiinnostuksesi toiminnastamme lähettämällä sähköpostia osoitteeseen fisutry@gmail.com, tai olemalla yhteydessä lippukunnanjohtajaamme Hilla Laakkoseen (hilla.laakkonen@gmail.com).

Tule lapsesi kanssa toimintakautemme aloitustapahtumaan Perunannostoon elokuun lopulla! Tapahtumassa kohtaavat uudet ja vanhat lippukuntalaiset ja heidän läheisensä, ja avaamme siellä syyskauden perunateemaisin ohjelmin. Ryhmätiedusteluihin pystymme vastaamaan parhaiten täällä, sillä syksyn ryhmien tilanteet ja ajankohdat ovat tuolloin varmistuneet. Pyrimme vastaamaan samalla viikolla hakemuksen laittaneille ja kiinnostuneille, ja ohjaamaan heidät sopivan ryhmän aloituskokoukseen mukaan tutustumaan. Päivämäärä tarkentuu lähemäpänä, seuraa meitä somessa @fisut_ry

Kysyttävää? Laita meille meiliä fisutry@gmail.com

Jäsenhakemus