Vuoden lopussa on hyvä aika järjestää huoltajakokous, johon lapset voivat kutsua oman huoltajansa tai muun tärkeän aikuisen. Huoltajakokous on erinomainen paikka lapsille esitellä omaa harrastustaan ja sekä esittelemään vuoden aikana kerrytettyjä partiotaitoja. Ehkä lapsen harrastusylpeys tarttuu myös aikuiseen?
Kutsukaa lasten huoltajat tutustumaan partioon ja järjestäkää huoltajakokous!
Vuoden lopussa on hyvä aika järjestää huoltajakokous, johon lapset voivat kutsua oman huoltajansa tai muun tärkeän aikuisen näkemään ja kokemaan partioharrastusta. Huoltajakokouksessa lapset pääsevät näyttämään aikuiselle omaa harrastustaan sekä esittelemään vuoden aikana kerrytettyjä partiotaitoja.
Huoltajakokous on mainio paikka rekrytoida aikuisia mukaan toimintaan
Valjastakaa lasten into ja hyödyntäkää sitä aktivoimaan huoltajat mukaan toimintaan! Kaikki huoltajat eivät välttämättä pysty ottamaan vastaan isoa pestiä tai liity lippukunnan aktiivijäseneksi, mutta monen ihmisen pienellä panoksellakin on iso voima. Kun huoltajat on saatu ensin mukaan pieniin tehtäviin, sieltä voi hyvinkin tulla mukaan uusia lippukuntatoimijoita.
Huoltajakokouksen järjestäminen
- Sopikaa päivämäärä huoltajakokoukselle.
- Lähettäkää kutsu huoltajille. Voitte lähettää kutsun sähköisesti esimerkiksi huoltajien ja ryhmänjohtajien yhteiseen WhatsApp-ryhmään tai askarrella lasten kanssa paperiset kutsut.
- Suunnitelkaa kerralle ohjelma. Ohjelma kannattaa suunnitella sellaiseksi, jossa myös huoltajat pääsevät tekemään ja kokemaan partiota. Pystyisitteko vaikka suorittamaan yhdessä jonkin sudenpentujen askeleen tai seikkailijoiden aktiviteetin?
- Muistakaa pitää hauskaa! Partio on opettavainen ja hauska harrastus, joten huoltajakokouksen ohjelma kannattaa pitää innostavana, hauskana ja opettavaisena.
- Esitelkää ryhmän kokouskerran rituaalit. Huoltajakokouksessa kannattaa tehdä normaalin kokouskerran rituaalit, joita esimerkiksi liittyy kerran aloitukseen ja lopetukseen. Näin huoltajat pääsevät näkemään, mitä kaikkea heidän lapsensa viikoittain partiossa tekevät!
Huomioi kokouksen aikana
- Keskustele huoltajien kanssa! Kysele heidän kiinnostuksensa kohteista tai harrastuksista. Onko jollakin erityisasiantuntijuutta esimerkiksi sienilajeista tai lintubongailusta? Pidä mielessä huoltajien eri osaamisalueet ja kysy kiinnostaisiko heitä tulla pitämään ryhmälle kertaa ja opettamaan omasta erityisasiantuntijuudestaan.
- Kokouksen lopussa voitte jakaa kirjeen, johon on koottu toimintakauden tärkeät päivämäärät ja tehtävät, joissa huoltajat voivat olla apuna. Voitte myös kertoa lippukunnan aikuisille suunnatuista tapahtumista, johon toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita.
Hei lippukunnan/ryhmän jäsenten vanhemmat ja huoltajat!
Toimintakausi käynnistyy jälleen ja myös huoltajat ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Tässä tiedoksi tärkeitä tapahtumia ja päivämääriä. Tapahtumien tiedoissa on myös tehtäviä, joissa huoltajat voivat olla apuna.
Syysretki xx.xx.
Koko lippukunnan yhteinen syysretki pidetään Hukkataipaleen kämpällä Siuntiossa. Ohjelmassa on luvassa ulkoilua, kädentaitoja, ja seikkailuja merirosvoteeman hengessä. Vanhemmat ja huoltajat ovat tervetulleita mukaan joko perjantai-illan yhteiselle nuotiolle tai vaikka koko viikonlopuksi.
Apua tarvitaan: Leirivarusteiden pakkaus kololla, Telttojen pystytys leirialueella, kyydit perjantaina ja sunnuntaina
Leirivarusteiden huolto syysretken jälkeen sunnuntaina kello 16-18: telttojen kuivumaan laittaminen, myrskylyhtyjen huolto, trangioiden huolto
Syysmarkkinat xx.xx.
Vietämme perinteisiä syysmarkkinoita Tuupovaara-päivän yhteydessä Seurakuntakodin pihalla. Mukana on järjestöjä koko asuinalueeltamme. Partiolaiset tarjoavat päivässä erilaisia pihaleikkejä (lapsille ja aikuisille omat sarjat) tasatunnein, sekä lettumyyntiä. Tervetuloa viettämään mukava päivä yhdessä!
Apua tarvitaan: Lettujen/makkaranpaistoa lippukunnan myyntipisteellä
Joulumarkkinat xx.xx.
Joulumarkkinat kokoavat asuinalueen väen yhteen Seurakuntakodilla. Emme ole suunitelleet vielä, mitä kaikkea kivaa partiolaiset markkinoilla tarjoavatkaan, mutta ainakin riisipuuroa ja glögiä on tarjolla pihalla, ja myynnissä on ainakin adventtikalentereita, ehkä myös arpoja/joulukuusia/piparkakkutaloja.
Apua tarvitaan: Myyntivuoroja riisipuuron ja glögin, sekä adventtikalenterien myyntiin lippukunnan myyntikojulla
Kevättalkoot xx.xx.
Kämpän kevättalkoissa aiomme panna kuntoon pihaa ja jonkun verran myös sisätiloja. Mikäli saamme rahat kasaan, asennamme myös uuden kiukaan saunalle! Talkoisiin ovat tervetulleita kaikki vauvasta vaariin koko iloisen lauantaipäivän ajaksi! Kevättalkoot päätetään yhteiseen iltanuotioon kello 18.30, johon voi osallistua, vaikka ei talkoohommiin ehtisikään. Nuotiolla tikkupullaa hillon ja kermavaahdon kanssa, eli kannattaa tulla kauempaakin.
Apua tarvitaan: Haravointia, eteisen paneelin lakkaus, pensasaidan leikkaus, jätteiden poiskuljetus, muurin purku ja korjaus uuden kiukaan asennuksen yhteydessä. Pullataikinan teko.
Lisäksi tarvitsemme apua *ryhmän nimi” -lauman kokousilloissa seuraavilla kerroilla:
XX.XX. harjoittelemme trangioiden, eli retkikeitinten käyttöä. Aikuiset lisäkädet ovat tarpeen!
XX.XX. osallistumme piirin sudenpentukisaan. Huoltajat ovat kullanarvoisena apuna pienryhmien saattajina rastilta toiselle.
Toivotamme jokaisen vanhemman, huoltajan, mummin ja kummisedän mukaan toimintaan! Meillä on aikuisille tarjolla pientä ja isompaa tekemistä, joka taatusti tukee alueen lasten harrastamista. Sekä syysretken että kevättalkoiden yhteydessä pidämme myös infohetken vanhemmille ja huoltajille, ja kerromme, miten toimintaan pääsee mukaan. Löydämme varmasti jokaiselle mielekkään tavan osallistua. Kaikista tapahtumista on tulossa lisätietoa vielä lähempänä tapahtuma-aikaa.
Toivotamme mukavaa kevättä/syksyä, nähdään pian!
Terveisin,
Leena Lippukunnanjohtaja, muu johtajisto ja erityisesti ryhmän nimi -lauman johtajat Anni Akela ja Aukusti Apuakela
Kuva: Sanna Rajala