EB 2021

Vuoden 2021 EB:n siirtämispäätös vuodelta 2021:

Explorer Belt siirtyy kesälle 2023 vallitsevan koronavirustilanteen takia. Näin ollen ei matkaa eikä sen ennakkotapaamista järjestetä vielä tänä vuonna. Kansainvälisten yhteyksien valiokunta teki EB:n johtajiston esityksen pohjalta päätöksen matkan siirtämisestä 18.2. illalla. Explorer Beltin siirtäminen kahdella vuodella nähtiin tarpeellisena, jotta matka ei olisi samana kesänä Finnjamboree Kajon kanssa ja jotta koronaviruksesta matkan toteutumiselle aiheutuva riski olisi vähäisempi.

EB 2021 ilmoittautuneiden osallistumisoikeus kesän 2023 EB:lle säilyy. Tulemme erikseen pyytämään nykyisiä osallistujia vahvistamaan ilmoittautumisensa 31.5.2022 mennessä.

Explorer Belt 2023 Tšekissä
Seuraava EB järjestetään kesällä 2023. Matkan tarkka ajankohta tullaan julkaisemaan tänä keväänä 2021. Riippuen mahdollisista peruutuksista, matkalle voidaan avata uusi osallistujahaku josta tiedotetaan Explorer Beltin nettisivuilla ja some-kanavissa vuonna 2022.

EB-johtajisto jää tauolle projektista 1.5.2021 – 30.4.2022 ajalle, joten tuona aikana EB tiedotuskanavat hiljenevät. Toivomme, että pyrit kysymään mahdollisesti mieltä askarruttavat asiat maaliskuun loppuun mennessä.

Kesään 2023 on vielä pitkä aika, mutta EB:n ja rauhoittuneemman maailmantilanteen odottaminen kannattaa. Koko johtajiston puolesta voimme taata, että tuleva reissu tulee tarjoamaan ikimuistoisia kokemuksia ja seikkailuja.

Kiitos kärsivällisyydestäsi ja toivottavasti näemme EB:llä 2023!

EB-terveisin,
Masa, Oskari & muu EB-johtajisto