Teknisen tuotannon avoimet pestit

Mikä tekninen tuotanto?  

Tekninen tuotanto rakentaa, huoltaa, palvelee ja purkaa. Yhdessä vastuualueen voimin Evolle rakennetaan muun muassa saunat ja suihkut, yhteisohjelmien lavatekniikan äänet ja valot, keittiöt, vessat, sähkö- ja vesiverkot. Raksailemaan ja purkamaan siis näissä pesteissä pääsee sydämensä kyllyydestä.  

Tämän vastuualueen ansiosta ruoka on maittavaa myös erityisruokavalioita noudattaville, nettiä sekä lämmintä vettä riittää kaikille, eikä jätteitä joudu vääriin paikkoihin ympäristöä tuhoamaan. Kuljetukset sekä ihmisille että tavaroille luistavat ajallaan oikeasta paikasta toiseen. 

Tekninen tuotanto huolehtii myös siitä, että Johtajatulet ovat turvallinen tapahtuma. Ensiapua saa, mikäli sitä tarvitsee, eikä hämminkiä osaavien järjestyksenvalvojien silmän alla pääse syntymään. 

Miten teknistä tuotantoa tehdään?

 Teknisessä tuotannossa tarvitaan kokemusta ja osaamista, joskus jopa ammattitasolla. Etenkin turvallisuussuunnittelun osalta myöskin viranomaistoiminta tulee tällä vastuualueella toimiessa tutuksi. Joissakin teknisen tuotannon pesteissä tarvitaan myös ammattilupia: esimerkiksi sähköverkoista vastaavilla tulee olla sähkötöihin tarvittavat luvat voimassa.  

Olet teknisen tuotannon väkeä, jos sinulla on työtä pelkäämätön asenne ja kykyä ajatella asioita kokonaisuuksina. Tekninen tuotanto pyrkii myös aktiivisesti oman poteronsa ulkopuolelle.  

Teknisen tuotannon tekijän pesti on mahdollista räätälöidä oman mielenkiinnon mukaan päällikkötasoiseksi, tekijätasoiseksi ja joksikin sillä välillä. Päällikkötason pesteihin haluavalta toivotaan johtamiskokemusta.

Teknisen tuotannon oma kokoustahti sovitaan yhdessä pestattujen kanssa ja kokouksia pidetään sekä kasvokkain että etänä, tarpeen ja toiveiden mukaan. Myös yhteisiä viikonloppuja vietämme teknisen tuotannon porukan kesken.   

Johtajatulia rakennetaan yhdessä tiistaisin vapaamuotoisessa Puuhis-tapahtumassa, jonne jokainen vapaaehtoinen on tervetullut omien aikataulujensa puitteissa. Pestissä kuluu lisäksi aikaa suunnitteluun ja johtamiseen kokousten ulkopuolella. 

Teknisessä tuotannossa tehdään yhteistyötä kaikkien muiden projektin tekijöiden kanssa. Muonituksessa etenkin kokemuksen vastuualue tulee läheiseksi. Ohjelman toiveita kuunnellaan ja suunnitelmia läpikäydään yhdessä, talouden ja kumppanuuksien kanssa hankinnat, kumppanuudet ja rahan riittävyys ovat tärkeitä keskustelunaiheita.  

Miksi se on tärkeää?

Kun tekninen tuotanto rullaa, tapahtuman osallistujat voivat keskittyä hetkeen ja Johtajatulista nauttimiseen. Ilman tämän vastuualueen supertyyppejä moni asia myös jäisi yksinkertaisesti toteutumatta: ei olisi suihkuja, sähköä tai rakennelmia, joissa upeaa ohjelmaa voisi toteuttaa. 

Tämän vastuualueen työnjälki tulee olemaan ainutlaatuista paitsi partiossa myös ammattimaisen tapahtumatuotannon kentällä. Johtajatulilla tekninen tuotanto ei häviä siisteimmille festareille, vaan saa kaiken irti velmusta metsäympäristöstäKyseessä ei ole myöskään lastenleiri, vaan tapahtumaympäristön puitteet ovat elämyksellisemmät kuin partiossa yleensä.

Tekninen tuotanto ratkoo ongelmia konkreettisilla valinnoilla. Sellaista mahdollisuutta monella muulla vastuualueella ei olekaan. 

Miten pääsen mukaan?

Hae pestiä jäsenrekisteri Kuksan kautta

Kerro hakemuksessasi itsestäsi, omasta kokemuksestasi, motivaatiostasi tai mistä vain muusta! Mitään elämänkerrallista romaania sinun ei tarvitse kirjoittaa, sillä keskustelua jatketaan vielä pestihakemuksen jälkeenkin. Jos tiedät jo, mikä sinua erityisesti kiinnostaisi, kirjoita unelmiesi Johtajatuli-pestistä jo hakemukseesi.

Pesteihin hakeneita haastatellaan mahdollisimman pian hakemuksen jättämisen jälkeen ja ensimmäisiä valintoja pestirekrytoinneista tehdään marraskuun alusta alkaen. Voit varmistaa unelmien pestisi hakemalla sitä 31.10. mennessä.

Jos hakeminen tuntuu vielä vaikealta, laita meille viestiä tai soita:
Tomi Niemi, tomi.niemi@partio.fi, +358 40 5643565
Aliisa Saari, aliisa.saari@partio.fi+358 40 0841645