Kierrätys

Jätteiden lajittelu on selvä osa lippukunnan ympäristötyötä. Jätteiden kierrättäminen säästää luonnonvaroja. Jos lippukunta vastaa itse jätehuollostaan, aktiivinen lajittelu voi näkyä myös alhaisempina jätehuoltokustannuksina. Suomessa tavoitellaan sitä, että puolet yhdyskuntajätteestä kierrätettäisiin materiaalina.

Lajittelussa on paikalliset ohjeet

Lajittelumahdollisuudet vaihtelevat eri kunnissa. Taajamassa saatetaan kerätä useampia jätelajeja suoraan kiinteistöltä kuin haja-asutusalueella. Kannattaa siis selvittää omasta jätehuoltoyhtiöstä, mitä kaikkea alueella voi kierrättää.

Jos kolon tai kämpän yhteydessä ei ole lajittelua jollekin jätelajille, yleensä lähiseudulta löytyy kuitenkin avoin kierrätyspiste, jonne voi toimittaa esimerkiksi lasi- ja metallipurkit. Biojätettä voi myös kompostoida itse esimerkiksi kämpällä.

Viestitään kierrätyksestä lippukunnassa

Jotta lajittelu ja kierrätys toimivat, niihin on tärkeä olla selkeät ohjeet. Hyvillä ohjeilla lajittelu onnistuu ja roskat päätyvät oikeisiin astioihin. Lajittelun ja kierrätyksen tärkeyttä kannattaa nostaa esille monenlaisissa yhteyksissä. Lajittelutaidoista voi järjestää vaikka leikkimielisen kisan!

Vaikka lajittelu ja kierrätys ovat tärkeitä, ensisijainen keino jätteiden vähentämiselle on niiden synnyn ehkäisy ja tavaroiden uudelleenkäyttö. Kertakäyttöisiä tuotteita kannattaa välttää ja jätteiden syntymistä ehkäistä etukäteen hyvällä suunnittelulla.

Rakentakaa kierrätyspiste 

  • Hyödyntäkää valmiita materiaaleja ja lajitteluohjeita esimerkiksi oman alueen jätehuoltoyhtiön sivuilta.  
  • Nikkaroikaa ja maalatkaa kololle oma kierrätysastia, johon on värikoodein merkattu, mihin mikäkin jätejae (paperi, sekajäte, muovi ja metalli) kuuluu.  

Kierrätyksen toteuttaminen 

  • Jos kololla on vain yksi iso roskis pihalla, järjestäkää kololle kaikille yleisimmille jätejakeille omat keräysastiat (esim. pullot/tölkit, pahvi/kartonki, paperi, metalli, lasi, muovi, biojäte) ja viekää ne itse kierrätyspisteelle.  
  • Perustakaa lippukunnan veneelle kierrätyspiste, jossa erotellaan muovi, metalli ja lasi muusta jätteestä. Useissa satamissa on mahdollisuus kierrättää ainakin nämä.  
  • Tehkää mukana kulkevat kierrätyspisteen merkit, joita voi käyttää eri paikoissa retkillä ja leireillä.  
  • Viestikää jäsenille kierrätyksestä kololla, kämpällä, veneellä ja retkillä  

Lue lisää: 

Lajittelu ja kierrätys Marttojen sivuilla 

Yläkuva: Niko Rautanen